Suomi24 seksi homoseksuaaliseen seksi teija

suomi24 seksi homoseksuaaliseen seksi teija

Lue sinäkin vaan naistenlehtiä ja toteuta niissä neuvottua kotona, niin takuulla miehesi lähtee tai tulee impotentiksi! Taas meni trolli pieleen. En oikein usko, että 15 vuotias tyttö ottaisi 12 vuotiaan pojan seurustelu kumppanikseen. D Paska möivät ahahahahahha tuhkamuna. Selibaatti on vapaaehtoinen, mutta sinun tapaus on hankala. Olet oikeutettu saamaan seksiä, mutta valitse tarkkaan kumppani. Tapauksessasi et petä ketään.

Vedätystä tämäkin juttu niin kuin valtaosa tämän saitin muistakin avauksista. Ennen pitkää joku tulee lööpeissä kaapista: Mainostajat painostivat esimiehen painostamaan Se on asia erikseen, jos paineiden takia ei suju. Mutta noin muuten mielestäni pettämistä on myös, jos laiminlyö täysin seksielämän parisuhteessa.

Normaali ihminen haluaa seksiä useammin kuin kerran kuussa. Jos huomaa että itseä ei lainkaan haluta pitkiin aikoihin, asiaan on alettava miettiä ratkaisua tai sitten koko suhdetta on mietittävä. Ei ole oikein, jos parisuhteesta tulee seksielämän este. No ei selibaatissakaan eläviä tarvitse vakaumuksen vuoksi haukkua kyvyttömiksi.

Se on vain hengellinnen kilvoitus. Monellakin kilvoittelijalla on aivan varmaan ihan normaalit halut ja kyky tallella. Jos on vahvemmat sitä vaikeampi hengellinen haaste.

Älä nyt vaan jää odottamaan, et jollain viagra tms jutuilla asia paranisi. Ei muuta ko ulos ja hae mies, joka pystyy sun kanssa seksiin. Sun aktiviteetti on varmaan jo kärsinyt ihan liian paljon. Kulissesissa on vaikee elää. Elämä on liian lyhyt ja väritön jos tällaiseen alistut. On nimittäin juuri sellaista suomalaista feministinaisen jorinaa, missä oikein paistaa joka kirjaimessa suuri "rakkaus" sitä lähintä miestä eli omaa "rakasta" aviomiestä kohtaan!

Sama ongelma on ns seksologien palveluksissa. Ovat sitä vallanhimoista sakkia, joitten yhtenä tehtävänä on saada suomalaismies tuntemaan olonsa vielä kurjemmaksi kuin ennen! Mutta onhan Irina ja Ludmila olemassa, ei siis syytä huoleen. Jaahas ,taas tätä samaa pas-kaa täällä jauhetaan.. Voi seksi soikoon, kun se aiheuttaa elämän kokoisen ongelman,jonka onneksi pystyy suomi 24 porukat hoitaan kuntoon,onhan tämä asiantuntijapalsta. Akkahan on maailman viisain olio, joka on maailman paras asiantuntija kaikessa.

Tämä palsta onkin mitääntekemättömien virastoissaan ytyhjänpanttina istuvien akkaporukoitten pätemispaikka. Siksi täältä löytyy "apu" kaikkiin maailman ongelmiin, varsinkin, jos siitä voidaan syyllistää suomalaismiestä!

Yritä saada selville mikä on miehesi haluttomuuden oikea syy. Kysy hänen tulevaisuuden suunnitelmiaan. Mahtaako hänellä olla sittenkin jotain tunnustettavaa sinulle vai onko hän itsekin hämmästynyt tilanteesta?

Puhukaa asiantuntijan kanssa ellei asia selviä. Älä missään tapauksessa petä vaan erotkaa tarvittaessa. Teidän on helpompi erota, jos tiedätte mistä on kysymys. Päätä etukäteen kuinka kauan aiot käyttää asian selvittämiseen. Mielestäni muutama kuukausi pitäisi riittää. Älä vaan jämähdä surkeaan liittoosi. Älkää ihmeessä menkö "asiantuntijalle" puhumaan, sillä nämä "asiantyuntijat" ovat järjestään naisia, jotka vain pahentavat usein jopa tarkoituksellisesti miehen oloa ja ongelmaa.

Kyllä se ongelman ydin on miehesi edellisissä suhteissa naisiin; äitiin,tarhaan, kouluun, naissukulaisiin; erityisesti virkananisten syrjimistoimiin jne! Sieltä se paha olo juontaa ja pelko yleisesti naisia kohtaan, sillä mikään muu ei ole niin julma suomalaisnaista tai -pikkupoikaa kohtaan, kuin suomalaisnainen!

Miehesi pelkää Sinua ja suhtautumistasi mahdolliseen tai jopa todennäköiseen epäonnistumiseen. Itse olen ollut n tuttavamiehen kanssa yli 20v tämän feministikiusan kohteena.

MInulle on käynyt samoin, mutta aluksi ongelman aiheutti verenpainelääkitys. Loput hoiti sitten tehokkaasti suomalaiset naiset, joihin en koske enää edes pitkällä tikulla. Siksi asun ulkomailla, koska muualla maailmassa naiset ovat vielä ihmisiä, eivätkä feministisiä petoja, joitten elämän päätarkoitus on nujertaa miehet, vaikka puolustuskyvyttömänä pikkulapsena. Sukulaiseni on päiväkodin johtaja, samoin tuttavani. Heidän suurin esimerkkinsä on expresidenttimme T Halonen. Pitävät jopa mustaa listaa kiusattavista mieheistä puolueensa naisosaston kanssa!

Listassa olevia vainotaan jo ympäri Eurooppaa! Helpoin kiusakeino on lähettää vääriä laskuja, jotka viedään perintään ja pilataan uhrin luottotiedot. Puhelinoperaattoreiden laskutusosastot ovat oivia välikäsiä tähän rikollistoimintaan. Miksi koko Suomi voi henkisesti pahoin? Siksi, että maassamme on annettu ylivalta joka perheessä ja virastossa pahansuoville akoille! Edes murhaajanaisia ei rangaista, vaan heidätkin lasketaan vapaaksi joukkoomme mediajulkisuuden kera mmAnneli Auer.

Onko se naisten vallanhimo se arvoista?! Vastatkoot siihen joku nainen! Monessa kodissakin piinataan miestä henkisesti vuosia jopa vuosikymmeniä ja sitten, kun miehen pinna pettää ja hän läpäytää naista korville, tehdään miehestä suurrikollinen ja naisesta uhri, vaikka tilanne on päinvastoin, sillä naisen tukena hänen henkisessä väkivaltarikoksessaan on koko yhteiskunta oikeuslaitoksineen ja mediavälineineen.

Itseensä kyllästynyt ihminen täällä jauhaa p-skaa. Sitä saa mitä tilaa,kannattipa taas pihdata avioliittoon asti Sen siitä saa kun ostaa sian säkissä. Kaikkihan sen tietävät, että kumppani pitää koeajaa ensin! Mies on henkisesti jotenkin vajaa. Liian määräilevät tai ahdasmieliset vanhemmat? Yleensä haluttomuus on oire jostakin henkisistä ongelmista.

Taisit valita väärän miehen - sori. Onkohan sielläkin se pihkatappi? Tää ei oo tosijuttu. Tässä olisi nyt tärkeä tietää, onko kysymyksessä hoidettavissa oleva potenssihäiriö vai, että esim. Jos haette apua, tehkää se ehdottomasti MIESurologin luona! Tässä vaiheessa kannattaa kiertaa kaikki nais"auttajat" kaukaa! Tai sitten lopetat koko asiasta puhumisen ja vonkaamisen.

Jos tilanteeseen ei tuu mitään muutosta hiljaisuudenkaan kautta otat kissan pöydälle ja sanot suoraa et sinusta tuntuu pahalta. On se kumma ,jos mies sua rakastaa mutta sitä ei kiinnosta kuunnella. Teijän juttu on sitten vaan jumittunut kaveri asteelle. Pahin mahdollinen on se ,että sun mies ei pysty edes kuvittelemaan seksiä kanssasi. On kova patti tilanne, jos toi ei selviä millään tavalla. Teijän pitäis kunnolla puhua ja keskustella. Jos mies pelkää teijän suhteen muuttuvan erilaiseksi???

Miehelle apu löytyy apteekista. Edellyttäen kuitenkin että tekee mieli. Jos ei, sitten ei aut vanha vihtahousukaan. Tai sitten on ihminen, joka ei koe seksuaalisuutta tai homoseksuaali ja haluaisi kuitenkin kokea suhun tunteita. Kyllä se tekee sulle kymmenen lasta älä hätäile hän ei ole vielä mies vain nuori 20 vuotias poika odota kuin se aikuistuu vähäsen ja antaa sulle mitä sä haluat. Tämä on tyypillistä Suomessa. Jo pikkupojasta asti naisemme syrjii ja sortaa miehiämme, mikä johtaa poikkeukselliseen ahdistuneeseen alemmuudentunteeseen ja itseluottamuksen puutteeseen, mikä edelleen vie psyykkiseen impotessiin.

Tutkitaan mitä hyvänsä ongelmaa maassamme, niin sen takaa löytyy aina vastuuton naisten ylivalta. Korostan kuitenkin, ettei missään nimessä nuoren parin ongelman syyllinen ole morsian, vaan syylliset löytyvät sulhasen aiemmasta elämästä ja, että ongelma on yleisellä tasolla jo niin suuri, että se tulee johtamaan suuriin väkivaltaryöppyihin , jos naisemme ja naisvirkakuntamme ei älyä luopua miestemme syrjimisestä.

Kaduillamme liikkuu jo ainakin nujerettua "Breivikiä" ja ulkomaille heitä on muuttanut naisvaltaamme karkuun jo 1,3 miljoonaa. Ongelma ei siis ole pieni vaan niin suuri, että se voi johtaa jopa uusiin sisällissotaa vastaaviin verilöylyihin!

Naisemme ovat valinneet niitä joukoittain päättäjiksemme, missä he käyttävät vastuutonta ylivaltaansa omia kansalaisiaan vastaan.

Esimerkiksi jokainen tietämäni sosiaalityöntekijä kuuluu tähän rikollisjoukkoon, mikä pitäisi istua vankilassa systemaattisesta syrjinnästä ja rasismista suomalaismiehiä kohtaaan!

Kun kaikki väärintekijät ovat kiinniotetut, maamme tilanne rauhoittuu itsestään ja jokkosurmat loppuvat siihen! Miksiköhän lainsäätäjä- ja poliisiministerimmekin ovat naisia - miettikääpä sitä! Oikeuskäytäntömmekin mädännäisyys on varmistettu sillä että ylin tuomarimme KKOn presidenttikin on vasemmistofeministipresidenttimme nimittämä feministi. Ensimmäinen tunnettu uhri oli kansanedustajaJ Halla-aho, joka joutui kärsimään siitä, että julkaisi blogissaan mm valtioitten virallisia julkisia tietoja mm rikostilastoista ja otteita tiettyjen kulttuurien viralliaista julkaisuista, missä mm käskettiin tappaa kaikki "vääräuskoiset"!

Siksikö naisemme jakavat rahamme ja antautuvat näille joukkioille, etteivät joutuisi heidän tappolistoilleen. Eikö feministidiktatuurissamme saa kansalaisia edes varoittaa todellisista uhkista. Menkääpä valkoisena vanhana miehenä pikkuisen sylikoiran kanssa kävelylle vaikika Hgin Vuosaaren vuokrakasarmien läheisyyteen, niin saatte nauttia yhteiskuntamme suvaitsevaisuudesta seuraavat viikot sairaalassa, jos jäätte henkiin1 koiranne ei ainakaan jää eloon.

Minä kävin ja olen ikuinen invalidi sen käynnin johdosta. Koira ei edes ollut oma, vaan toisen vanhuksen! Poliisi ei tehnyt mitää , koska sehän on jo sosialidemokraattisen feminismimme käskyvallan alla ensisijaisesti suojelemassa kaikkia maahamme kutsuttuja ja tunkeutuneita vierasmaalaisia omista kansalaisistaan välittämättä.

Tämä on itse koettua totisinta totta, eikä mitään vihapuhetta. Korostan lopuksi, etten ole mikään persusuomalainen tai heidän kannatajansa, mutta harkitsen kyllä tarkaan ensi vaaleissa, minkä numeron lipukkeeseen piirrän. Saatan vaikka äänestää sitä koemusteni perusteella väärin tuomittua J H-Ata. Maa tarvitsee ehdottomasti tuhansia asellaisia lisää, jotka kertovat todellisista väärinkäytöksistä maassamme, sillä valtaapitävät yrittävät diktatoorisin ottein estää totuutta tulemasta julki!

Todennäköisesti nämä vallan kätyrijoukot sensuroivat tämänkin kirjoituksen. Mutta toivon edes jonkun näkevän tämän ja kertovan eteenpäin!

Suomi kulkee tuhon tietä! Sinäkin voit estää sen äänestämällä todellisen tasa-arvon puolustajaa, eli MIEStä seuraavissa vaaleissa!

Naiset eivät tyydy tasa-arvoon, vaan pyrkivät feministiseen diktatuuriin! Dafuq I just read Hei, yx maanpakolainen, ota lääkkeet. Voin tulla lukemaan sitten tämän tarinan sulle iltasaduksi Silkkaa satuahan tuo onkin. Kannattaa kysyä ihan suoraan ja pyytää rehellinen vastaus.

Ja kysy myös runkkaako se ittelleen orgasmin. Kannattaa aina kokeilla vähän enne liittoa että passaako "tavarat yhteen"..

Että ei käy näin.. Saappaat jalkaan ja kirves sängyn alle ja pojan tekoon mars mars!! Minä sanoisin suoraan miehelle, että minulla on avioliitossa oikeus saada seksiä ja hänellä on velvollisuus antaa sitä ja jos ei anna niin otat eron.

Pakkoselibaatti aiheuttaa jonain päivänä ahdistusta ja masennusta - ja miten on sitten lasten kanssa? Puhuiko hän ennen avioliiton solmimista lasten hankinnasta vai oliko jo silloin kielteinen asenne sekin?

Minulla oli kerran poikaystävä, joka ei voinut ensinkään - oli joku lääketieteellinen syy. Lopulta tulin kitkeräksi ja mieleni oli aina niin paha, että lopetin tapaamiset. Katunut en ole päivääkään. Ihmettelen vain miksi mies ollenkaan meni naimisiin Miksi se menee aina niin.

Että naisilla on oikeuksia ja miehillä velvotteita?? Eikö avioliitossa myös naisella ole velvollisuus pitää mies tyytyväisenä?

Täältä saa aina lukea samaa kuraa, kun ihmiset ei pysy asiassa, vaan jutun taso laskee ku lehmän häntä. Miksi aina eksyn tänne? Eikö olis parempia paikkoja selvittää ton kaltasia seksi ongelmia kuin suomi24!? Sellasia joista oikeesti ois jotain apua, täältä sitä tuskin saa. Varmaan löytyy jotain palvelevia puhelimia, tai jos uskallus riittää, niin paras paikka olis varmasti lääkäri tai jonkin sortin terapeutti tms. Me pantattiin avioliittoon, eikä oo kyllä mitään puuttunut makkarin puolellakaan.

Tasan ei mene nallekarkit. Voisin sanoa jopa, että otan osaa, ihan oikeasti. Onko teillä nyt se tilanne, että sinä olet vieläkin neitsyt eikä miehellä seisokaan? Vaihda nelikymppiseen tosikolliin jolla seisoo taatusti ja saat elämäsi kyydit. Avioero on aina hyvä valinta. Yrittäkäähän rauhassa ja kokeilkaa esileikkejä, viagraa ja vaikkapa käske miehen mennä urologin tutkimuksiiin.

Ei kaikilla miehen muna ole pystyssä joka tilanteessa. Tsemppiä avioliittoon ja kyllä se siitä alkaa toimiin kun ei anna periksi. Kyllä sen näkee huomenna päivälläkin naamasta, jos on mies lakannut saamasta. On niin happaman näköistä porukkaa, kun olla ja voi. Pitkämielisyyttä teille ja paljon rakkautta. Ajattelen asiaa uudesta näkökulmasta, eli voisiko miehelläsi olla lapsuuden traumoja hyväksikäytöstä tai vastaavaa - joita asioita hän ei ole sinulle puhunut, voinut puhua, uskaltanut puhua?

On surullista lukea tekstiäsi, mutta koita vielä jutella miehesi kanssa, kysellä onko jotain sattunu. Ja olipa syy mikä tahansa ja siitä kärsit sinä ja kenties miehesikin, hakekaa rakkaat ammattiapua.

Kaunista on teillä vielä edessäpäin. Mutta muistakaa, että se "apu" EI ole naisen antamaa. Nyt haetaan apua miehelle eikä vaimolle!

Jälleen suomalaisakka minen mamma liikkeellä. Kyllä se on miehelle maailman suurin kärsimys sekä henkisesti että fyysisesti, jos vehke lakkaa pelaamasta.

Mutta eihän suomalaisnainen edes halua sitä ymmärtää. Mehän elämme suomalaisfeministisessä helvetissä niin kauan, kunnes kuolemme sukupuuttoon tai maahamme syttyy sukupuolisota, millä miehet panevat asiat ja vallan taas oikeisiin muotteihin, eli oikeaan tasa-arvoon! Naisemmehan tähtäävät ylivaltaan niin valtioissa, kunnissa kuin parisuhteissakin! Se linja ei kauaa enää voi jatkua rauhanomaisesti, vaikka länsimaiset miehet ovatkin kilttejä naisilleen.

NO NIIN, puhukaa nyt helvetissä aikuiset ihmiset, jos ekakerta menee vituiks niin siinä ei auta heti lannistua, kysy mieheltäs että onko sillä jotain pelkoja seksiin liittyen. Ihmettelen kyllä kun ei edes hyväile sua, naisen läheisyydessä kun en ainakaan itse meinaa pysyä housuissa.

Lääkäri ja terapeutti auttaa tarvittaessa, helpottuu elämä kummasti kun saa asiat kuntoon. Eikä tässä lyhyessä elämässä kannata hävetä mitään. Ehkä keskustelun kohde yritti seksiä vaimonsakin kanssa seurustelun ensimetreillä, mutta sai niin pahoin nokilleen, että muistaa sen ikänsä.

Niin kävi minullekin ja siksi seksiä säästeltiin sinne avioliittoon. Sitten 5 ensimmäistä aviovuotta nainen pakoili ukkoaan jalkoväli kuivana ja ukko pakoili akkaansa kalu lurppana. Kun homma alkoi puoliväkisin sen jälkeen, kun mies oli käynyt vieraissa oppia hakemassa, niin saimmehan me kolme lasta, joista kaikista tuli samanlaisia seksittömiä, koska kukaan ei ole saanu vielä 40 ikävuoteen mennessä lasta. Lesboilu, homoilu ja feminismi ovatkin suomalaisia kansantauteja masennuksen ohella erään henkilön 12 vuotisen hallintokauden jälkiseurauksena!

Taitaapi suomalaisuus kärsiä sukupuuton! Jos sä sait nenilles jo seurustelun alkuvaiheessa, niin miksi menit sen naisen kanssa naimisiin??? Sit maristaan 45 vuoden päästä jossain netin keskustelupalstalla. Nyt kannattaa kaveri laittaa lääkärin puheille, hän kirjoittaa reseptin Sildenafil tai Vizarsin , n. Jos toisistanne pidätte tuo ei ole ongelma. Käyttääkö Joulutonttu noita molempia? Ylä-asteelta asti seurusteltu ja noin vähän tunnet miestä? Siinä taas nähtiin, että kannattaa ottaa asioista selvää, eikä uskoa kaikkea mitä toinen sanoo.

Ja tarkoitus olikin kunnioittaa tätä vaikken itse mitään vetoa tuohon uskonporukkaan tunnekaan. Pidin vain tyypistä todella paljon ja halusin hänelle sitä hänen parastaan vaikken sitä itse nähnyt millään tavalla kenenkään parhaana. Sillon varmaan voi kutsua itseään rakastuneeksi, kun toisen tarpeet menee omien edelle? Pysyteltiin pitkään miedommalla linjalla hellittely, halailu, pussailu ja tapeltiin himoa vastaan mutta kun kerran sattui se mieluisa 'vahinko', ei rajoja enää ollut Ja se aika ennen seksiä todellakin oli vastaan tappelua, vaikeaa vaikkakin tietyllä lailla hauskaa tuskaisesta olosta huolimatta!

Kun molemmat todella haluaa ja koettaa pidättäytyä, on se sama kun yrittäisi oikein oikein väsyneenä sängyssä ja 'ideaali olosuhteissa' koettaa olla nukahtamatta. Seksuaalisuus on niin primitiivinen osa ihmistä, että sitä vastaan on hyvin vaikea taistella, mikäli vastapuoli vetää puoleensa ja tuo seksuaalisuus on kasvanut rauhassa ja on 'terve'. Jos ihminen ei voi väsyneenäkään nukkua, siihen on syynsä. Se ei ole normaalia.

Joko jokin ulkoinen syy tai sitten 'latistuneet' tunteet, suhde muuttunut kaverilliseksi yms Tosin ei se kaveruuskaan aina seksiä vie. Kyseinen ensirakkauteni teki lopulta valinnan, ettei halua elää minun kanssani, tunteet kuolleet ja ulkoinen sosiaalinen paine aina läsnä.

Halusi kuitenkin pysyä ystävänä. Aika monesti me ystävykset olemme sekstanneet, että että Noh sekin on loppu nyt. Kuluttavaa ja raastavaa omalla tavallaan. Mutta kukaan täällä ei voi kertoa sinulle kuin arvailuja. Aihe on varmasti arka mutta usko vanhempia minä tuskin olen sitä mutta moni muu kirjoittaja on: Vaikka nyt haluat ajatella, että rakkaus kantaa, fakta on se että elämä ei mene eteen päin rakkauden vaan seksin kautta ja siksi sen tarve on meillä geeneissä.

Minulle teki itselle tiukkaa luopua ajatuksesta, että se ensimmäinen kunnon suhde emme kumpikaan olleet toisillemme ensimmäisiä sängyssä mutta sydämissä kyllä ei olekaan se, jossa elän loppuelämäni. Olin jotenkin itse edes sitä tajuamatta toivonut, että löytäisin toisen puolikkaan siitä, kehen ensimmäisen kerran rakastun ja kenelle itseni annan kunnolla ja täydestä sydämestä.

Enkä ikinä 'vaalinut' sitä millään tavalla tai pitänyt muita ihmisiä huonoina, jos he löysivät toisen puolensa vasta Huomasin ajattelevani niin vasta pitkän ajan jälkeen, kun yritin ja yritin kerta toisensa jälkeen pelastaa 'meidät' - tajusin, että pidän ehkä kohta jo enemmän kiinni ajatuksesta kuin itse miehestä. Mieti sinäkin tunteesi miestäsi ja suhdettanne kohtaan hieman erillisinä ainakin kokeilumielessä, voit huomata jotain uutta! Muista myös, ettei yksin voi toimivaa suhdetta rakentaa.

Toimivassa suhteessa seksi on aika oleellinen osa kokonaisuutta, yksi pala 'perustaa'. Meillä toimi se, mutta muut palaset oli romulootassa. Nyt koetan lohduttaa itseäni sillä, etten ole ääliö vaikka tämmöisen kliseisen ajatuksen päässäni kehitin - se on aika luonollista vallankin naisille.

Siitä vaan pitää kasvaa ulos. En ole epäonnistunut vaikken heti saanutkaan sitä prinssiä valkoisella ratsullaan. Et sinäkään ole epäonnistuja, jos päädyt eroon olemattoman seksielämän takia.

Mietin myös, että voin saada vielä paljon parempaa huomiota, läheisyyttä ja seksiä ja olen saanutkin. Toisarvoistahan se on teknisesti hyvä seksi verrattuna tunteita täynnä olevaan mutta mukavaa vaihteluakin: Sen vielä haluan sanoa, että älä soimaa itseäsi ratkaisustasi - teit sen sen hetkisen 'tiedon' ja 'valintojen' maailmassa ja oli varmasti hyvä ja erittäin ihailtava ratkaisu silloin.

Se vaan ei nyt kantanut tai edennyt ihan odotetulla tavalla. Vaikka itsellä ikää vasta 22 niin olen huomannut, että näin se aika usein menee: Eipähän tule tylsä elämä.

Mulkuton mies huijasi sut naimisiin. Olis nyt kannattanut testata edes se ensin. Täytyy muistaa, että yhteiselämä on muutakin kuin seksiä! Teillä on toisenne ja olette Jumalan edessä luvanneet rakastaa toisianne niin hyvinä, kuin huonoina hetkinä Seksi ei ole tärkeintä elämässä ja ajan kanssa sen ymmärrät, kun unohdat koko asian mielestäsi ja laitat asiat tärkeysjärjestykseen..

Järkyttävää lässyttämistä ja syyllistämistä tuollainen, että se muka "kyllä unohtuu". Ihminen on seksuaalinen olento ja se on yksi tarve, jos avioliitossakaan ei saa seksiä niin kyllä siitä on oikeus olla loukkaantunut ja on oikeus yrittää korjata tilanne! Avioliittolupaus sisältää tosiaan sen, että pyrkii toisen hyvään kaikilla osa-alueilla, eli pyrkii täyttämään hänen tarpeensa ja tekemään hänet onnelliseksi, eli siis myös seksuaaliset tarpeet!

Menimme nuorina naimisiin ja odotin säännöllistä, tasaista seksielämää. Mutta vuosien mittaan vaimosta on tullut haluton, hän on menettänyt kiinnostuksensa seksiin ja milloin on mikäkin paikka kipeä vaikka yritän olla kuinka hellä.

Nuorempana hän kyllä nautti seksistä. Hän sanoo, että minunkin kiinnostukseni pitäisi jo laantua, ei seksi ole enää niin tärkeää. Mutta kun ei laannu, emmekä kumpikaka ole edes eläkeiässä.

Kyllä minä haluan jatkaa hänen kanssaan, mutta seksikumppani on kai katseltava muualta. En ole koskaan ymmärtänyt haluttomia ihmisiä jos on kyseessä parisuhde. Eri asia on olla haluamatta jotain vastenmielistä ihmistä johon ei ole kiinnostusta.

Mutta kukapa menisi vastenmielisen ihmisen kanssa naimisiin edes? Tai jostain muusta syystä esimerkiksi taloudellisista tai muista status syistä? Nuori vaimo nautti kenties siihen asti, että sai haluamansa, eli lapsen??? Miten miehet on noin yksinkertaisia Voi se olla joku muukin tunnustusryhmä. Ei lestat oo ainoita pidättäytyjiä. Joudut elämään ilman seksiä?!?!?!? Suomalaisella naisella suomalaisen miehen ongelma. No nyt saa joku nainenkin tuntea, miltä avioliitto ilman seksiä tuntuu!

Tehdäänkö poijaat sama kaikille pihtari muijille. Jos muija tuo taudin naapurin mamulta, niin nostetaan rikosjuttu, niin oppivat, ettei mieskään mikään kone ole, mikä huollotta käynnistyy aina naisen tahdosta!

Me puuttessa elävät suomimiehet pärjäämme omin käsin hyvin vuoden kuten olemme pärjänneet lähes koko tähänastisen avioliiton. Aloittaja voi hakea vierailta, yksinäisiltä miehiltä vaikka sitä vertaistukea. Tai lähteä vaikka risteilylle, kyllä asia porauslautalla hoituu. Jos olisin samalainen puhun 2 vaihtoehtoa niin otasin ero ja aloitan uuden elämä vaikka haluaisin perustaa perheen ja seksi ja kaikkea pitää olla semmoinen avioliittoa..

Kissa täytyy nostaa pöydälle ja asia käsitellä. Tietenkään et petä mistä, vaan alatte hoitaa parisuhdetta. Jos seksi ei miestä kiinnosta tai se ei onnnistu jotain tarvetta hänellä luulisi oleva. Miehesi ei ole ainut impotentti taatusti ettekä ole ainut pari jolla tämä ongelma on. Hakekaa apu oikeasta paikasta! Oman kokemiukseni mukaan ongelmanne vain pahenee tämän feminismiä pursuavan "auttajan" luona. Ei hän auta miestä ongelmassaan , vaan aiheuttaa kynnyksen nousemisen entistä korkeammaksi.

Auttajan pitää olla ehdottomasti mies! Kaikki sosiaalinaiset ovat pahinta myrkkyä suomalaismiehen sielunelämälle, koska ne ovat rasistisimpia suomalaismiehen nujertajia!

Lisäksi miehen pitää ainakin aluksi mennä urologin luokse yksin! Samaa paskaa joka välissä tässä keskustelussa. Eiköhän sun sanoma ole tullut selväksi.

Ole hiljaa, katkeroitunut surkea otus. Ihan hyvin pystyy elämään ilman seksiä. Ei sitä melaa tarvitse alapäähän työntää. Halailu,pussailu ja ihana lähekkäin olo on ihan hyvä asia. Mieti niitä ihania piirteitä muuten miehessäsi joka sytyttää sinut. Elämä on sitä arkista yhdessäoloa ennenpitkää. Joudut jos et vaihda miestä.

Kyllä valitettavasti joudut jollet tosiaa vaihda. Tuo on ihan yleistä että miehellä ei seiso alkuvaiheessa, siis seksin ekoilla kerroilla. Voi olla jännitystä tai sitä ettei vielä oikeen tunne toista seksuaalisesti. Ajan kanssa ongelma yleensä paranee. Minullakaan ei toimi ensimmäisellä kerralla kenenkään kanssa, vaan vaadin useamman kerran harjoittelua, että "pikkumieskin" tottuu uuteen seuralaiseen. Korvien välissähän se vika minullakin on eli trauma yliuskonnollisten vanhempien syyllistämisistä.

Avioliitossa se kyllä alkoi toimia, kun aikamme harjoittelimme ja lapsiakin saimme aikaiseksi, mutta lapsemme perivät samat ongelmat, joten isovanhemmiksi emme ole päässeet. Meille on selvinnyt, etteivät tyttäremme ole lesboja vaan maan tapaan äärifeministejä, joittenka itsekkääseen maailmankuvaan eivät lapset mahdu!

Ajavat oikein Suomen Amnestyssä lisää erioikeuksia naisille ja sortavat miehiä haluten nimenomaa suomalaismiehiltä ihmisoikeudetkin pois. Se on sitä naisten suomalaisuutta tänä päivänä. MIehet alas-alas ja vieläkin alemmas! Sulla ei ole mitään muuta vaihtoehtoa. Tämä mies ei tule tervehtymään ja sinä itse katkeroidut, jos menetät parhaat vuotesi selibaatissa. Jokainen on itse vastuussa omasta seksuaalisuudestaan ja siitä, että huomioi toisen parisuhteessa. Jos halut ovat kovin erilaiset, niin molempien täytyy tehdä kompromissi ja tulla puolitiehen vastaan.

Valitettavan usein vain haluton osapuoli ryhtyy käyttämään seksiä vallan välineenä, usein tiedostamattaan. Asia on niin että jos mies kunnioittaa naista, hää ei halua satuttaa naista työntymällä häneen. Siitähän seuraa kovaa huutoa naisen taholta kun semmoista menee tekemään. Kyllästyneenä hommia sitten hoidetaan, jos hoidetaan, ja viimeistään kun on lapsikiintiö täynnä nainen on valmis heittämään äijän pellolle.

Joten seksitön avioliitto on oikea nautinto, ja kukaan itseänsä ei niin osaa tyydyttää kuin ihan itse omin käsin. Itse harkitsisin kovasti sitä, että voinko elää tuollaisessa avioliitossa, sillä eihän se ole avioliitto. Miehesi ehkä on tiennyt jo asian ennen kuin meni naimisiin kanssasi, mutta ei puhunut siitä. Veikkaan, että sinun itsetuntosi ja naiseutesi tulee olemaan kovilla asian takia. Se tulee syömään sinua liikaa ja lopulta olet tosi masentunut.

Lapsiakaan ette voi saada kuin keinohedelmöityksellä. Mieti tarkasti haluatko tällaisen miehen. Minä jättäisin avioeropaperit, koska avioliitto ei täyttynyt ja se on kyllä yksi pätevä syy avioeroon. Koska avioliittonne ei ole ollut mikään avioliitto sanan varsinaisessa mielessä. Voit aivan hyvin lähteä siitä. Läheisyys, rakkaus ja hellyys ovat perustavaa laatua olevia onnellisen avioliiton aineksia, teiltä nämä nyt kertakaikkiaan puuttuvat. Rakkauskin tuollaisessa tulee lopulta kuolemaan ja viimein sinusta tulee katkeroitunut "akka".

Suomalainen nainen on yksi maalman parhaista naisista. Suomalainen yhteiskunta ei pysyisi pystyssä ilman naisia.

Niin paljon täällä on juoppoja miehiä, jotka juo, sohvalla hörppii kaljaa, tuijottaa toosaa, ja nainen riepu tekee kaikki työt. Ja sitten näitä naisia haukutaan vielä täällä palstalla. Mene vähän itseesti sovinisti!!! Suomalaisen naisen pitää käydä töissä, hoitaa koti, lapset, laittaa ruokaa, ja hoitaa ja passata vielä työtön ukkonsakkin.

Pidätisi vieä seksuaalisesti sen jälkeen venyävä vaikka mihinkä suorituksiin. Hävetkää suomalaiset miehet ja ryhdistäytykää! Voihan herran pieksut näitä kommentteja. Silloin aniharva huutaa kurkku suorana, että heitä se akka pellolle, vaan heti haukutaan mies pataluhaksi. Suomen vika on siinä, että miehemme ovat naisilleen liian kiltejä ja naisemme vastaavat siihen henkisellä julmuudella! Akat kuriin tai ne kivitetään koko kylän edessä.

Eipä kukaan pihtaile, eikä miehet tunne alemmuuskomplekseja seksiongelmineen. Se, joka väittää, että suomalainen nainen on yksi maailman parhaista naista, ei ole kokemusta naisista lainkaan tai on itse suomalainen nainen, niinkuin Minnamaaria taitaakin olla. Aivotutkimusten mukaan 38 maassa eri puolilla maapalloa on selvinnyt, että suomalainen nainen on niin itsekäs ja omahyväinen ns "täydellinen" nainen, ettei hänen kanssan tule kukaan hyvin toimeen, eivät miehet eivätkä toiset naiset!

Riittäkööt tämä tällä kertaa. Suomalaista miestä haukutaan usein syyttä, koska ilman suomalaista miestä tätä koko yhteiskuntaa ei olisi. Eikä pysyisi pystyssä vuorokautta pidempään.

Hah, aina menee miehet vs. Rakkaudessa ja oman itsensä kanssa epäonnistuneet miehet ja naiset vaahtoavat kilpaa, kuinka koko vastakkainen sukupuoli kusee. Eiköhän sille joku tarkoitus ole, että molempia on Kun nainen ja mies toimii 'tasapainossa' on lopputulos just hyvä! Not sure if stupid or just trolling. Miehesi pelkää epäonnistumista, siinä syy.

Hän todennäköisesti välittää sinusta ihan oikeasti, siksi niin kovat suorituspaineet. Tai voihan asia olla niinkin, että hän on homo ja kuvitteli, että hän silti voisi hoidella sinut, mikä ei sitten onnistunutkaan.

Mutta asiahan on sillä lailla, että joskus teidän on ruvettava puhumaan miehesi impotenssista. Itsekin olen kärsinyt siitä. Vaikka nuorena seurustelin kivan ja kauniin tytön kanssa, heppi ei enää seisonut, kun piti ruveta tositoimiin. Välillä kävin masturboimassa vessassa, vaikka ihana nainen olisi ollut sängyssä vieressäni. Mietin kovasti, mistä kyvyttömyyteni johtui ja kyllähän epäonnistumisen pelko oli se suurin syy. Häpesin niin paljon asiaa, että yritin vain väistellä, kun hän otti sen esiin.

Ehdimme yhden kerran puhua ammattiauttajalle menosta, mutta sitten erosimme muista syistä seurusteltuamme puolisen vuotta ilman kunnollista seksiä. Tyydytin hänet suuseksillä, mutta näin kyllä hänen reaktioistaan, että se ei riittänyt hänelle. Eikä seksittömyys riitä sinullekaan, ketjun aloittaja. Olisi tietenkin parasta, että saisit miehesi nauramaan itselleen, koska jos ottaa epäonnistumisen liian vakavasti, tilanne vain synkkenee. Mutta jos mikään ei muutu ja olet päättänyt hakea seksiä muualta, sinun pitää kertoa siitä etukäteen miehellesi.

Hän kyllä ymmärtää tilanteen, vaikka ei se tietenkään mukavalta tunnukaan. Minun mielestä avioiliitto ei ole toteutunut, jos toinen tai molemmat eivät kykene normaaliin avioseksiin, ja minun mielestäni miehesi petti sinua suostessaan avioliittoon, vaikka varmaan tiesi, ettei kykene. Sinulla on tällaisessa tapauksessa täysi oikeus erota, mutta jos rakastat miestäsi niin paljon, että voit elää selibaatissa hänen kanssaan, mutta tuolloin tulee olla todella vahva ja päättänyt rakastaa puolisoasi hyvinä kuin pahoinakin päivinä.

Onko silloinkin oikeus heti erota tai purkaa avioliitto, kun nainen ei kastu eikä halua seksiä! Taitaisi suurin osa avioliitoistamme loppua jo parin kuukauden kuluessa vihkimisestä! On se kummaa tämä suomalainen tasa-arvo. Miehen pitää pystyä aina kaikkiin naisten vaatimuksiin vaikka henkensä uhalla, mutta naiselta ei tässäkään tapauksessa ole vaadittu mitään, vaikka todennäköisesti kaikki juontaa seurustelun alkuhetkillä miehen törkeään torjumiseen! Nainen on syntynyt haluamaan seksiä.

Eli jos ei mies osaa osoittaa mitään kiintymystä ja kunnioitusta naista kohtaan, ei nainen taatusti kostu eikä halua.

Naisen psyyke yrittää näin hakea parhaan mahdollisen kumppanin lastensa isäksi. Asia on yksiselitteinen ja varmaa on vain se että myös nainen on seksuaalinen olento.

Eikä halua olla ilman seksiä, mutta ei halua sitä keneltä tahansa. MItenkä se naisen aivotoiminta sitten reagoi siihen naapurin mustaan mamuun, joka ei osaa edes kieltä. Heti, kun silmä välttää niin suomalaisnainen livahtaa tämän mamun syliin, vaikkei mamumies ole voinut millään tavalla osoittaa mitään naistamme kohtaan. Kyse on siis ainoastaan naisen omasta mielikuvituksesta. Hän kuvittelee vieraan miehen ihanuuden mielessään ja kastuu tälle. Himo on syttynyt ja jalat levähtävät auki, vaikka kotona olisi kuinka ihana suomalaismies.

Tämän olen kymmeniä kertoja omin silmin nähnyt, joten turha on väittää vastaan. Suomalaisen naisen mieli on kieroutunut. Siitä kärsii koko kansa, koska naiset jakavatvirastoissamme varallisuutemmekin näille ulkomaalaisille. Suomi kuoleekin sukupuuttoon, niikuin koko valkoinen ihmislaji. Tämä ilmiö on yksinomaa länsimaistennaisten syytä, koska heille i kelpaa oman lajinsa "kiltit" miehet, jotka ovat virheellisesti antaneet naisillemme liikaa oikeuksia ilman velvollisuuksia ja vastuuta.

Att ha problem av att inte ha sex är lite samma sak som att vara bekymrad om att ej få barn. I mitt fall får jag det så som det kommer. Ota vierasta miestä jos vaan on tarjolla, niin minäkin teen kun ukko aina on ryyppypäällä ja eikä siitä ole mihinkään. Eletään vain kerran ja siitä pitää nauttia, eikä pihdata koska kohta ei pysty nauttimaan elämästä ja on jossain vanhainkodissa. Ota vaan vierasta jos on tarjolla. Olin itse vaikeassa tilanteessa seurusteluaikana. Meillä on myös sama periaate että seksi kuuluu vasta avioliittoon.

Jonkun aikaa seurusteltuamme tyttökaverini ilmoitti että ei ole haluja. Itse en ottanut sitä aluksi todesta, mutta kun hän sitä toisteli useamman kerran se alkoi ahdistamaan minua ja pohdin pitkään mitä seurustelun kanssa teen.

Se vaikutti että seurustelu pitkittyi eikä päätöstä naimisiin menosta kuulunut, vaikka monet lähipiiristä alkoivat hoputtelemaan ja kyselemään aikataulusta.

Asiasta myös puhuttiin avoimesti ja tutustuttiin yhdessä myös aiheeseen liittyvään materiaaliin. Siinä vaan sitten jatkettiin seurustelua, mutta minulla ei ollut intoa alkaa häitä miettimään. Ajattelin vain että ehkä aika tekee tehtävänsä ja ne asiat jossain vaiheessa alkavat häntä enemmän kiinnostamaan. Koin kauhun tunteena sellaisen ajatuksen että mentäis naimisiin ja sitten en saisi tarpeitani tyydyttää. Ajattelin että mieluummin elän yksin ilman naista kuin avioliitossa ja selibaatissa.

Pähkäilin ja pähkäilin ja odotin että jotain positiivista sillä rintamalla tapahtuisi. Niitä sitten yhdessä kateltiin. Sain sellaisen vaikutelman että häntä alkaa kiinnnostamaan asiat. Kävimme myös perheterapiassa keskustelemassa mitä suhteellemme tehdään jatketaanko vai lopetetaanko kun seurustelu tuntui ristiriitaiselta. Suhteessa oli paljon hyviä puolia, miksi sitä olisi halunnut jatkaa, mutta sitten ristiriidat aiheuttivat suurta epävarmuutta. Menimme kihloihin ja pikavauhtia päätimme hääpäivästä.

Kun hääpäivään oli aikaa runsas viikko tuleva puolisoni ilmoitti että seksiasiat ei oikein kiinnosta. Minulle iski siitä jonkinlainen paniikkitunnelma, ajatukset taas pyöri päässä, rohkeus ei kuitenkaan riittänyt häiden perumiseen. Kynnys oli siihen liian iso. Sitten mentiin alttarille ja kumpikin sanoi tahdon epäröimättä. Sitten alkoi läheisempi tutustuminen ja totuuden hetki miten se asia alkaa sujumaan. Täytyy sanoa että ilman en ole jäänyt, mutta saan olla aloitteellisempi ja olen tullut monta kertaa torjutuksi.

Monesti kuitenkin kun tarpeeksi kiehnään ympärillä asiat etenee suotuisasti. Joskus torjutuksi tuleminen on härinnyt minua ja siitä on tullut riitaakin. Itse haluaisin enemmän, mutta olen tyytynyt vähempään.

Läheisyyttä meillä suhteessa kuitenkin on. Pussailemme ja halailemme joka päivä. Itseäni häiritsee kuitenkin se että asiaan tulee jotenkin varautunut olo. Toistuvasti saa varautua siihen että minut jollakin tavalla torjutaan ja sitten kun ollaan aktissa se on yleensä liian nopeasti ohi. No joka tapauksessa pahimmalta pelolta jotka seurusteluaikana kummitteli mielessä olen välttynyt.

Yhteiselo on välillä ihan mukavaa, elkä valittamista ole. Kyllä tämä naimisissa olo kivempaa selvästi on kuin yksin poikamiehenä eläminen. Siinä osassa tuli oltua aika pitkä aika. Kannattaisi tutustua Shere Hiten raportteihin miehen ja naisen seksuaalisuudesta. Yksityiskohtaisia kertomuksia puolin ja toisin miten kukakin kokee tietyt asiat. Mikä tuntui miltäkin ja miksi tuntui.

Lisäksi miehen ja naisen roolit ovat erilaiset naisiin liittyy siveys paineita sekä ulkoisia paineita paljon enemmän joten luulisin että menee aikaa että nainen löytää itsensä ja seksuaalisuutensa kaikkien näiden paineiden alta. Itsetunto täytyy olla kohdillaan että voi nauttia seksistä toisen ihmisen kanssa. Turvallisuuden tunne on avainasemassa kun harrastetaan seksiä. Siinä tilanteessa ei halua tulla epäonnistuneeksi, haavoitetuksi tai nolostuneeksi.

Suhteen täytyy merkitä jotain erityistä että seksi onnistuu. Sen täytyy molemmille olla turvallinen henkisesti että fyysisesti miellyttävä asia. Yleensä aika tekee tehtävänsä tässä ja ihminen avautuu ja alkaa nauttimaan seksistä ja itsestään että partneristaan. Veikkaan, että hänellä on vain paineita, jos hän ei kerta ollut koskaan ennen harrastanut seksiä. Ensikertalaisen paineet saattavat viedä potenssin aluksi täysin, mutta kyllä se siitä varmaan pikku hiljaa helpottaa.

Kannattaisi ehkä kokeilla viagraa Pettäminen ei ole missään tapauksessa oikein, mikäli häntä rakastat. Olisitko todella valmis vahingoittamaan rakastasi niin paljon? Tajuatko, että sen myötä saatat menettää hänet tai sitten tuhota hänet. Hän saattaa masentua totaalisesti, jos alat pettämään häntä Menkää lääkärille ja hoitakaa asia kuntoon! Tosirakkaus ei ole pettämistä!!! Pettäminen tuhoaa vuosittain varmaan miljoonien ihmisten mielenterveyden Uskoisin, että lääketieteilijät voivat auttaa.

Hakekaa sieltä päin apua. Ei ole mukavaa kirjoittaa tätä, mutta nyt on kyllä pakko sanoa, että tavalliset harjoitukset olisivat olleet paikallaan. Et sinä voi elää koko elämääsi ilman seksiä. Parasta olisi heti kättelyssä unohtaa tuhkamuna. Jossain vaiheessa tunnelmat kuljettavat sinua rakastelemaan miehen kanssa.

On paha, jos joutuisit tuntemaan jonkinlaista syyllisyyttä siitä. D verta pakkaantuu sinne tarpeeks, that's it, teoriassa veri ruisleellakin sen voi saada pystyyn. Seksi on liian yliarvostettua. Voit ihan hyvin elää ilman sitä. Ei kukaan täysijärkinen ihminen voi elää ilman, rupeaa tulemaan jo fyysisiä ja henkisiä oireita tämä on muuten tutkittu juttu. Paitsi tietenkin aseksuaalit voivat elää ilman seksiä. No mikäs siiän, kukin taaplaa tyylillään. Soome naised väitäväd, etä soomlasmehed ovad hullud.

Siitäkö see siis juhtuub, etä soomlasnaised ei anna miehelen tarpeksi seksi! Mina luulen, etä soomlasnaine on loll, kun pida jalat kiinni! MIna säästä raha ja vuode lopusa jouluna matkame edelä voi Thaimaa miehen panorahaga seksimatkale. See on abielu avioliitto! Sina nainen tee itse oma kauniksi! Sinu mehela ei varmasti ole lurpamuna. Sina oppima ga hyva suu kautama.

Mees pitä seda - nam nam! Ja kui sinul on praguauk suureks käunu, lupa mehele rasvaga pieni tahaaugu pano. Naine ei tohi meest kunagi kamandama seksi. Naine pida narrida mees tahtama naise seksi. Oda mees kaasa ja vee mees stipibaari ja alusta narrima seda seal. Ma arvan, et mees tahab kohe kuid kodu ukse kiinni sela taha lukku paned. Kuid oma mees ei meeldi hetkel, mötle midagi armas seksikas filmistaar ja unista seksis temaga.

Ma arvan, et sinu mees on kohe kova, kun sina pane tema käsi oma märga pragu ja tema mötleb veal omas peas seksinaiset baaris. Sina samal ajal pigista tema kalu. Siis sina alga ratsutama voodis mehe peal niimodi, et sinu keha keemurtab kui ussi kärme ja sama ajal lupsa oma alalihastega keppi sinu sisal ja liiguta edasitagasi ei pystys aga estaas kehaga. Pakanana on sanottava, että itsensä "säästely" ja seksin siirtäminen nuoruudesta vanhemmaksi on älytön virhe ja itsensä pettämistä.

Tokikaan en ole missään tapauksessa myöskään suosittelemassa edesvastuutonta seksiä. Vastuullista, aikuisten välistä seksiä ei ole mitään mieltä lykätä, jos sitä molemmat osapuolet haluavat ja ennen kaikkea; miten asian lykkääminen olisi jotenkin hienoa ja kunniakasta?

Menetätte hienon osan elämää ja vain siksi, että asian teille niin esittävät eivät itse todellakaan ole sinut terveen seksuaalisuuden kanssa. Uskovainen tai ei seksuaalisuus kypsyy aikaa myöten. Nuorena on kiihkeä ja tekee mieli fyysistä nautintoa.

Lisäksi eri ihmiset ymmärtävät synnin erilailla. Uskomuksia on vaikka kuinka paljon, itse asiassa ääretön määrä. Tiedän kyllä, että "uskominen" ja "ei-uskominen" ovat vastakkaisia, mutta mitä on "uskominen"?

Mikä on oikeata uskomista? Miksi pitää luoda tuollainen uskomusten kokoelma, uskomusjärjestelmä eli uskonto, jota täytyy noudattaa oikealla tavalla. Entä jos uskoo jonkin ylimääräisen asian, jota esimerkiksi kristinuskoon ei ole sisällytetty.

Eihän siinä ole mitään järkeä, kun uskonnot ovat muutenkin mielivaltaisesti määriteltyjä eri uskomusten kokonaisuuksia, kulttuurisesti rakentuneita sosiaalisia luomuksia. Mikä on kielen suhde totuuteen? Mitä esimerkiksi olisi ihmisestä riippumaton "oikea" tai "väärä" tai "oikeudenmukaisuus"?

Koko kysymys on väärin asetettu, sillä nuo määritelmät ja niiden ymmärtäminen lähtevät ihmisten sosiaalisesta vuorovaikutuksesta eikä niitä ihmisestä riippumatta ole.

Tosin, jos uskoo, että määritelmät tulevat joltain ihmisen ulkopuoliselta ja ihmistä edeltävältä älyltä, jumalalta, miltälie, niin silloin törmää ristiriitaisuuksiin. Jos oletetaan, että on Jumala sellainen kaikkivaltias blaa-blaa mitä monoteistisissa uskonnoissa oletetaan.

Jos oikea ja väärä on lähtöisin Jumalalta niin oikea ja väärä on silloin mielivaltaista. Yhtenä päivänä Jumala voi aivan hyvin päättää, että murhaaminen, varastaminen, pahoinpitely ym. Emmekä me voi asialle mitään, sillä emme voi kontrolloida Jumalaa. Toisaalta jos oletetaan, että oikea ja väärä ovat Jumalasta riippumattomia, niin silloinkin törmätään ongelmiin, sillä tällöin olisi olemassa jokin Jumalan ulkopuolinen ja tavallaan korkeampi todellisuus, joka määrää Jumalalle mikä on oikein ja mikä väärin.

Moraalisen toiminnan perusta on yhteiskunnassa ja kulttuurissa. Esimerkiksi antiikin aikaan jollain tapaa "vialliset" eli ei täysin terveet vastasyntyneet lapset voitiin hylätä metsään, koska he olivat taakka yhteisölle, eikä siinä ollut mitään kummallista sen ajan ihmisten mielestä.

Mutta nykyään ihmisten elämä, ainakin "kehittyneissä" maissa, on sen verran varmemmalla pohjalla, että toisten hylkäämisen katsotaan yleisesti olevan moraalisesti tuomittavaa. Eli moraalin perusta on pitkälti kontekstista riippuvainen.

Ja mitä sitten tarkoittaa että, "tuntee sydämessään, että uskoo jumalaan"? Mitä käsite 'Jumala' tarkoittaa ja miksi se pitää sotkea moraaliin? Jos halutaa olettaa, että on olemassa todellisuus, jota emme kykene havaitsemaan ja että siellä on jokin mikälie, jonka oletetaan olevan kaiken olemassa olevan alku, niin miksi tähän pitää liittää kaikenlaisia sääntöjä ja moraalinormeja? Emmehän voi edes sanoa mitään tästä mikäliestä, johon käsitteellä jumalakin viitataan. Emme voi sanoa mitään sen ominaisuuksista.

Mutta teetkö syntiä vai et, jos harrastat seksiä toisen ihmisen kanssa ennen avioliittoa? Jos te kerran olette niin sitoutuneita, niin miksi ette mene naimisiin? Yleensä peruste avolitolle on se, että halutaan "kokeilla", sovitaanko yhteen. Suhteessa on takaportti auki ja ero koko ajan mahdollinen. Molemmat osapuolet tietävät, että tämä voi loppua koska tahansa. Jumala ei ole tarkoittanut seksiä tällaiseen vaiheeseen.

On totta, että joissain kulttuureissa ei ole avioliittoa, vaan ollaan uskollisesti yhdessä ilman seremonioita. Suomessa on kuitenkin tapana näyttää sitoutuminen avioitumisella. Avoliitto sanoo ulkopuolisille, että "me testaamme toisiamme". Sitoutuminen ei näy ulospäin, vaikka sitä olisikin. Jos todella rakastatte toisianne, voitte varmasti luvata koko seurakunnan edessä, että "kunnes kuolema meidät erottaa".

Muista mahdollisista syistä esiaviolliseen seksiin: Naimisiin meneminen ei vaadi suurta omaisuutta, elämänsä juhlat voi pitää myöhemminkin. Jos epäilee kykyään seksiin, mars lääkäriin. Hyväksyn avoliiton vain, jos avioitumisen estää yhteiskunnan laki, kuten on tapahtunut esim. Tämä asia on kyllä todella laaja-alainen ja voi saada aikaan moniulottuvaisia ajatuksia. Tulin siihen pohdintaan, että oikeaan suuntaan menisin, jos: Ei seksiä ennen seurustelua Ei yhteen muuttoa ennen kihlausta nämä asiat myös tuovat suhteeseen turmaa ja luottamusta pysyvyyteen, minä ainakin arvostaisin sitä miestä todella joka kunnioittaisi näitä ''ehtoja''.

Onko tuommoisia miehiä olemassa, siinä ajattelemisen aihetta. Haluan kyllä naimisiin joku päivä. Joo, hyväkysymys ja odotinkin tuota.

Rakkaus ja sitoutuminenhan eivät sulje sitä, että arki ei sujuisikaan yhdessä. Mutta onko se sitten oikeaa rakkautta, jos esim. Ehkä se ei sitten ole ollut rakkautta sittenkään vaikka kaikki muut merkit hyvinä hetkinä viittaisivat siihen että on?

Sen verran kommentoin nyt tätä asiaa, että mielestäni pariskunnan iällä on paljonkin merkitystä näissä asioissa. Jos on kyseessä "nuoriso-osasto" voi olla tosi hyvä tutustua toiseen aivan rauhassa, kun oma itsekin saattaa olla vielä tuntematonta aluetta. Jos taas on kyseeesä viisikymppinen pariskunta on kyseessä jonkin verran eri asia. Viiskymppisillä on jo oma historiansa. Siinä iässä ihminen melko tarkkaan tietää mitä haluaa ja mitä ei.

On elämän kokemusta ja toisesta huomaa aika äkkiä onko tämä sopiva tai ei. Jos ajatellaan "kristillisiä" piirejä tärkeintä kai on toiseen ihmiseen sitoutuminen. Seksiä voi harrastaa, jos on sitouduttu. Ei kait kukaan ihan vakavissaan odota, että 50 v pariskunta pitelee toisiaan kuukausi kaupalla vain kädestä kiinni. Tärkeintä parisuhteessa on sitoutuminen. Sitä joko on tai sitten ei. Papin aamen ei vaikuta tähän asiaan mitenkään. Eli nämä ovat kinkkisiä juttuja, mutta uskon asiaa mietittyäni nyt, että ratkaisun avain on sitoutuneisuus ja tunteet!

Kyllä Raamatun selkeä ilmoitus on, että avioliitolla on erittäin tärkeä merkitys. Koko Raamatun ilmoitus pitää sisällään voimakkaan liittoajatuksen. Jumala vihaa hylkäämistä, siksi myös miehen ja naisen välinen suhde on tarkoitettu kestäväksi ja jos miehen ja naisen yhtyessä yhdeksi lihaksi, he kuitenkaan eivät ole liitossa sitoutuneet toisiinsa, on se miehen ja naisen välisen suhteen irvikuva.

En halua tätä loukatakseni sanoa, mutta Raamatun kokonaisuus on selkeästi tämän takana. Haureuden tähden annettiin lupa erota, mutta tästäkin Jeesus sanoi, että tämänkin Jumala Mooseksen kautta salli vain ihmisen kovasydämisyyden tähden. Siihenkin viitataan monesi, että Raamatun henkilöillä oli monia vaimoja, täytyy kuitenkin muistaa, ettei missää Raamatun kohdassa sanota, että tämä olisi Jumalan mielenmukaista toimintaa, päin vastoin, esim Salomon kohdalla.

Kun monesti myös sanotaan, ettei voi ajatella sitoutuvansa tulevaan puolisoonsa, jos ei ole ensin kokeillut, että onko hän hyvä seksi kumppani. Haluisin muistuttaa, että Raamatun mukainen avioituminen noudattaa seuraavaa ajatusta: Sillä tämä on Jumalan tahto, teidän pyhityksenne, että kartatte haureutta, että kukin teistä tietää ottaa oman vaimon pyhyydessä ja kunniassa, ei himon kiihkossa niinkuin pakanat, jotka eivät Jumalaa tunne; Täytyy muistaa, että jos on valmis kuuntelemaan Jumalan johdatusta tässä asiassa, niin enpä usko, että Jumala haluaisi johdattaa puolisoa, jonka kanssa seksi olisi aivan kauheaa.

Ja jos niin olisi niin sitten avioliitossa olisi ilmiselvästi muu tarkoitus ensisijaisempaa. Toinen ajatus on siinä, että mietipä, kun ei ole koskaan seksiä harrastanut ennen aviota, niin eihän silloin kumpikaan tiedä miltä sen seksin pitäisi tuntua, että mikä on huonoa tai hyvää seksiä, vaan silloin se on niin täydellistä kuin vain voi olla koska ei ole mitään vertauskohtaa. Näin Jumala sen on tarkoittanut, miksi siis ei pitäytyä siinä, minkä Jumala on hyväksi nähnyt, vaan lähteä tekemään mutkia alueelle, joka on hyvin haavoittava pienen ihmisen sisimmälle.

Kaikkea hyvää suhteeseenne ja voimaa tehdä Jumalan mielenmukaisia ratkaisuja. Anna Pyhän hengen tutkia itseäsi, enkä minä sinua halua siis tuomita suuntaan tai toiseen: Jotenkin viallinen vissiin Mutta mitä tarkoitat tällä: Seksi miehen kanssa on hirveää tai sitä ei ole lainkaan. Pesen hänen paitansa ja sukkansa ja olen ikionnellinen. Ei se näin voi mennä! Mikä muu voi olla ensisijaisempaa kuin olla mies ja nainen? Sisko ja sen veli vai? Tällaisessa suhteessa pitää sitten kitua koko loppuelämä?

Olla toisen hoitajana ja huushollerskana. Siinä alkaa äkkiä näyttää ruoho vihreämmältä aidan toisella puolen. Kristillisissä piireissä kavahdetaan sellaista sanaa kuin himo. Eikö himo voi olla seksuaalista vetovoimaa omaa kumppania kohtaan. Avioliitossa on vaiheita ja vaiheita. On erilaisia liittoja, mutta seksuaalisen vetovoiman pohjalle nämä liitot syntyvät. Ihan hyvä kommentti, tuossa kirjoittamassani kohdassa tulee kyllä asiasta ihan väärä kuva.

Liian paljon ajatuksia liian vähän sanoja. Eli pointtini oli oikeastaan se, etten usko siihen, että Jumala johdattaa toisilleen epäsopivia, mutta myös sitä, että jos seksielämä ei suju, niin ei voi myöskään sanoa, etteikö se voisi olla Jumalan johdatusta, että he ovat naimisissa. Aviopuoliso voi halvaantua ja seksielämä kuihtua täysin kokoon, tai, että on esimerkiksi lapsettomuutta tai impotenssia.

On monia asioita, mitä voi tulla vastaan, mikä voi tehdä seksielämästä "painajaisen". Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö Jumalan siunaus voisi avioliitossa olla.

Ehkä se ydin mitä piti sanoa, on siinä että avioliitossa on paljon muutakin kuin seksi, vaikka totta se on, että sukupuoliyhteys kuvaa miehen ja naisen välistä yhteyttä puhtaimmillaan ja se on nautittavaksi tarkoitettu asia. Joskus vaan tällä kirotulla planeetalla asiat potkii vaan päähän, eikä kaikki mene nappiin. Mut lähinnä tarkoitan sitä, että ei sitä seksiä nyt tarvi kenenkään kanssa etukäteen koittaa, että sopiiko se puoliso vai ei. Oppia ikä kaikki, siitä sitä voi sitten yhdessä lähteä opettelemaan ihan puhtaalta pöydältä.

Mielenkiintoista, että Paavali ilmoitti Kristuksen paljastaman salaisuuden siitä, että miehen ja naisen välinen sukupuoliyhteys kuvaa Kristusta ja seurakuntaa. Herra, mä rukoilen että kaikki suomen miehet kasvaa oikeiksi miehiksi eivätkä anna tämän eksyneen naisen kaltaisten ihmisten eksyttää itseään.

Tuo ensimmäinen kappale minkä sanoit, on täyttä asiaa. Kuka voi hallita mitään muutakaan ellei ensin hallitse itseään?! Hallita itseään, siitä tunnistaa ihmisen. Ja sinä, nainen, kuuntele: Opettele ajattelemaan kaksi kertaa. Maailma on pullollaan asioita, joissa kermavaahdon alla on betonia. Enkä ole sovinisti, arvostan suuresti naiseutta siinä missä mieheyttäkin.

Ihmisistä, jotka ajattelevat kertaalleen asioita, ja se riittää heille, heistä on kirjoitettu tuhansia vitsejä, jotka oikeasti ovat edelleen hilpeitä vaikka saman vitsin olisi kuullut joskus aiemminkin. Ymmärrys on sitä, että ymmärtää mitä ajattelee. Että ymmärtää mitä itse ajattelee, sitä se on. Sen taidon kun oppii, loppu on enää pikkutuunausta.

Ja joka luulee ymmärtävänsä mitä ajattelee, ymmärtäköön että ne polut, joita pitkin sinä olet tottunut kulkemaan, ne ovat iankaikkisen vanhoja polkuja, joita ovat käyttäneet kaikki muutkin ihmiset, jopa ennen muinaisia egyptiläisiä. Jos joku lyö kätensä yhteen, hän tietää tarkalleen mihin suuntaan sinä lähdet juoksemaan karkuun. Mitä polkua pitkin ja minne suuntaan käännyt mistäkin risteyksestä. Kerran tuli eräs dokumentti, jossa oli joku alkuasukasheimo, joka pyydysti antilooppeja juoksemalla ne kiinni, he käyttivät samaa periaatetta.

Eivät he NÄHNEET kokoaikaa missä antilooppi juoksee, mutta aina kun tuli polunristeys tai vastaava kohta, he pysähtyivät hetkeksi ja miettivät minkä suunnan antilooppi olisi mahtanut valita kyseisistä vaihtoehdoista.

Lopulta antilooppi löytyi sitten makaamasta polun vieressä: Turha teidän on yrittää juosta karkuun: Jos lähdette juoksemaan karkuun, se on kuin möisi sielunsa saatanalle: Jotkut pelkäävät, ettei ihmisiä, jotka hallitsevat itseään, voi hallita kun kaikki kävelevät kuka minnekkin. Alussa ehkä on pientä hajaannusta, mutta lopulta kaikki etenevät samaan suuntaan. Ja heillä on Korkeimman siunaus, kaikilla jotka ovat matkalla oikeaan suuntaan. He eivät ymmärrä kuinka mittaamattoman arvokasta aarretta he kantavat - tai ehkä ymmärtävät, mutta eivät anna sen häiritä.

Onhan heillä Korkeimman siunaus joten mitä turhia murehtimaan? Heräsin kesken unien ja aloin rukoilemaan. Sitten kuulin mielessa sanat kuuntele ja tulin koneelle. Luin kirjoituksesi ja se alkoi samoin: Minä olen sanonut, että uskon Jumalaan ja rukoilen usein, että Jumala näyttäisi mulle oikean tien ja antaisi hyvän rakastavan aviomiehen.

Rukoilen myös muutakin toki. MIKSI, sinä halusit pelästyttää minut noin?!? Minusta tuokaan ei kovin mukavaa Voisitko sinä tulla koneelle pian ja vastata. En uskalla edes nukkua ja sydämeen sattuu ja on outo olo: Olen juuri masennuksesta jotenkuten päässyt ihminen ja olen ennenkin ollut sairaalassa shokin takia! Olen todella herkkä ihminen muutenkin. Tai oikeastaan en edes uskalla lukea viestiäsi toiseen kertaan. Sinulla on varmasti nyt hyvä olo, kun pelottelit minua. Rukoilen Jumalaa, että mikään paha ei tule ja Jumala on turvanani.

Pitäähän tässä maassa uskovillakin olla joku laki ja oikeus miten saa toimia lähimmäistä kohtaan. Ehkä olisi hyvä puhua tästä jossain uskovien joukossa, että onko tämmöinen edes oikein ja miten toimia, jos toinen pelottelee toista ''henkihieveriin''. Olet varmasti älykäs tyyppi. Mutta samalla tulet talloneeksi kovuudellasi? Edellytät ihmisiltä sitä, että ajatellaan kahdesti. Nostat riman aika korkealle.

Mihin unohtui ihmisessä asuva spontaanius? Onko se mielestäsi lapsellista ja naurettavaa? Naisilla ja miehillä on erilainen tapa käsitellä ongelmia. Mies miettii ja vatvoo asiaa mielessään kauan. Sanoo sitten mielipiteensä, jota ei herkästi ole valmis muuttamaan. Nainen taas pohtii ja vatvoo asiaa kauan ääneen. Pallottelee asiaa edestakaisin; Oliskos se näin vai oliskos noin? Onko jompikumpi tavoista parempi, vai ovatko ne vain erilaisia?

Olen itse tilanteessa, että tällä hetkellä törmäilen jatkuvasti ihmisiin, joille saa kaiken vääntää rautalangasta. Pinna palaa, alan kohdella näitä ihmisiä halveksivasti ja vähättelen heitä asioissa, joissa ei olisi syytä vähätellä. Voisinko oppia siitä jotakin? Käytökseni ei ainakaan ole sellaista, josta kannattaisi ottaa oppia.

On hyvä ajatella asioita, eikä kaikkien tarvitse kulkea samoja polkuja. Älyllisestä keskustelusta voi hurmioitua ja se voi avata uusia ovia. Äly ei kuitenkaan ota sinua syliin, kun on vaikeaa. Äly ei osaa lohduttaa. Äly ei pyyhi kyyneleitä. Äly ei paranna särjettyä sydäntä. Mitä vanhemmaksi ihminen tulee sitä vähemmän hän huomaa tietävänsä. Nuorena kuvittelee, että on vastaus kaikkeen.

Vanhempana huomaa, että asioissa on vähäntään kaksi eri puolta. Mustavalkoinen maailma muuttuu värilliseksi. Kukaan ei siihen kykene. Ihmiset luulevat kontrolloivansa itseään, kutenkin ihminen on hyvin tunteellinen otus, reagoi tunteella kaikkiin asioihin - no, se on oikein, ei se ole väärin.

Mutta jos ei muuta tee kuin reagoi tunteilla kaikkiin asioihin, sekö muka ihminen? Sitten saattaa yhtäkkiä herätä tilanteesta että on puukko kaverin selässä: Annoit mennä, et tajunnut mitä teit. Se ainoa asia mikä vaaditaan siihen, että voisi ymmärtää mitään: En minäkään mikään täydellinen ole, kyllä minuakin alkaa välillä pistää vihaksi jotkut asiat: Mutta se on torkkumista. Kun opettelee sen, että heti kun alkaa luomet painumaan alas, ajatukset kulkemaan oma-alotteisesti omaan suuntaansa, niin pysähtyy ja tutkii, että "mitäs nyt ja miksi?

Siten pysyy oikealla polulla - tai sanotaan niin päin että se on ensimmäinen edellytys. Ei tarvitse väkinäisesti yrittää riuhtoa ajatuksia, riittää että ymmärtää mitä ajattelee ja miksi: Lopulta vanhat polut, joita ei enää käytetä, kasvavat umpeen. Jos taas et valvo itseäsi, silloin vanahat, väärät polut eivät pääse kasvamaan umpeen, kun niitä aina vähän väliä kuljeskellaan.

Jos ihminen vetää jotain omaa showta, niin sehän on selvä, että välillä tulee parku. Se on niin luonnollinen asia: Vesi unohtaa kyyneleet ja palaa takaisin luonnolliseen kiertoonsa. Se on niin tavanomainen asia, että minua ei suoraan sanottuna voisi enää vähempää kiinnostaa sellaiset kyyneleet. Se tuntuu vähäpätöiseltä asialta, mutta se on aivan uskomattoman kallis hinta, minkä he ovat maksaneet sinusta, siitä että sinä saisit elää. Kun Herra aikojen alussa asetti oikean ja väärän joka siis ei liity millään tavalla käsitteisiin Yin ja Yang!

Mutta valuessaan hiekkaan ja haihtuessaan, ne kyyneleet on unohdettu, vesi on vain palannut takaisin omaan kiertoonsa. Mutta, jos sinä todella tahdot toteuttaa Herran Tahdon, silloin jokaisen kyyneleen, jonka sinä itket, minä tunnen sydämessäni. Eikä Herra anna sen jälkeen enää yhdenkään kyyneleesi valua hukkaan. Ja kun sinä lopulta saavut Kotiin, Herra antaa näytille kaksi pulloa: Vasemmanpuoleiseen Hän on tallettanut kaikki sinun elämäsi surun ja murheen kyyneleet ja oikeanpuoleisessa on kaikki sinun itkemäsi ilon ja onnen kyyneleet.

Tunsin kerran erään tytön, joka kai tahtoisi että pyytäisin häneltä anteeksi. No ei ny vais, muistan toki minkä näköinen ja muistan nimenkin Sitä olen rukoillut iltaisin. Ihminen tekee virheitä ja virheiden seuraamukset on kyettävä kantamaan.

Tehtyjä virheitä ei käsien ristiminen poista, sen varmaan jokainen ymmärtää kun vähän miettii. Jeesuksen elinaikana ei ollut keksitty mitään pulloja. Uskovaisten joukossa on kaikenlaisia ihmisiä. Joskus joidenkin sanat tuntuvat niin vääriltä ja pahoilta, vaikka tarkoitus ilmeisesti on hyvä.

. Kuinka ejakuloida homo seksiä vaasa

Miten saada mies laukeamaan mies etsii miestä seksiä homoseksuaaliseen

Suomi24 seksi homoseksuaaliseen seksi teija

syyskuu Isot vahat naiset suomi24 sokkotreffit seksi teija mies pornoa läpi tunteita homoseksuaalinen tai seksuaalisen väkivallan ehkäisyyn. tammikuu He yöpyvät satunnaisesti toistensa luona ja on myös seksiä (lue seksin ympärille: esiaviolliset suhteet, homoseksuaalisuus, . KANSSA TAPPELETTE JUMALAHAN TEIJÄT ON KAIKKI LUONU HALUINEEN PÄIVINEEN. toukokuu I seksitreffit shemale inka porno seksiä turusta paljasta pillua seksiä turussa Suomi24 paras orgasmi finnish legs and feet 30v porno video hd sexi tarinat seksi Myös homoseksuaaliset suhteet ovat suureksi osaksi yksiavioisia. . sauna kokemuksia bb seksi naiselle seksi teija naisten orgasmi nainen. toukokuu Yleensä se vaatii vähän harjoittelua ennen kuin se seksi alkaa todella sujumaan. Jos mies pelkää teijän suhteen muuttuvan erilaiseksi??? oudoksi??? ja se No tajusin lopulta miehen olevan homoseksuaalista sorttia. Treffi chat johanna tukiainen seksi täydelliset naiset itsemurha koira hieronta hervanta 24 deitti suuri pillu suomi24 risteilyt yyterin camping porno suomessa. f pillu perse hotmail sähköpostin salatut elämät sivu seksi novellit väestöliitto .. alaston isot naiset seksi teija rakkaushoroskoopit suomi 24 paypal turvallinen seksi haisee ilmaista puhelin seksiä suomi24 treffit ilmainen pornovideot s24 treffit Oli ikävää, että se leimattiin aluksi nimenomaan homoseksuaalisen väestön.