Ilmasta homo kalua takaapäin nussiminen

Seuraava roiskaisu osui vaimoni nenään ja seuraava poskelle. Spermaa ryöpsähteli Annikan naamalle ja sitä oli kamalasti. Kuulin, kuinka Annika nyyhkytti valtoimenaan niellen kuitenkin itkunsa.

Mies, joka pani Annikaa, alkoi samalla kiihdyttää vauhtiaan. Yhtäkkiä hän jäykistyi ja alkoi karjahdella: Voi ei… Eikä hänellä ollut kumia… Voi vittu!

Ajatukseni alkoivat olla yhtä suurta klönttiä. Mitä tämä on ja miksi? Miehet alkoivat irrottaa Annikaa telineestä. Kun siteet aukenivat, vaimoni valahti lattialle makaamaan nyyhkyttäen.

Hänen kasvonsa olivat täynnä spermaa ja pillunsa myös. Annika peitti käsillään kasvonsa ja alkoi itkeä valtoimenaan. Kaikki kolme miestä katsoivat minuun. Kaikki kolme miestä tarttuivat minuun ja minut asetettiin puomille.

Jalkani ja käteni sidottiin hihnoilla. Vieressäni seisonut mies tuli pääni luokse ja sanoi: Tea joutui tekemään abortin eikä koskaan oikein toipunut ennalleen. Varsinkin seksielämämme lopahti kokonaan. Siksi ajauduin kaikenlaisiin paikkoihin. Hain lohtua sekä vieraiden naisten että… miesten sylistä. Aikaa myöten huomasin pitäväni enemmän kaikista miehistä kuin Teasta. Sitten me erosimme, mutta lupasin hänelle, että kostan, jos vain saan tilaisuuden. Kun kuulimme teidän tulevan tänne tänään, tajusin tilaisuuteni tulleen.

Samassa muistin, kuinka olin ottanut väkisin Tean työpaikaltani. Miestä en ollut koskaan nähnyt, mutta samapa tuo nyt oli. Mies nousi seisomaan ja avasi vetskarinsa naamani edessä. Hän veti ulos puolikovan kalunsa, veti suukapulani alas ja sanoi: Samassa tunsin kovan iskun päin naamaani. Mies työnsi kaluansa suuhuni ja tunsin kielelläni terskan ja kitalakeani vasten taaksepäin vetäytyvän esinahan. Miehen kalu alkoi kovettua suussani. Mies alkoi liikuttaa kovettuvaa kaluaan suussani edestakaisin.

Hetken minua suuhun nussittuaan hän veti sen suustani ulos. Mies kaivoi taskustaan kondomin ja alkoi pujottaa sitä kalunsä päälle. Huh, hyvä, ajattelin, ei ainakaan tuu spermaa suuhun. Saatuaan kortsun paikalleen mies kävelikin taakseni ja ennen kuin tajusin, veitsi alkoi leikata housujani auki, samalla myös boksereitani. Mitään sanomatta mies kiskoi peppureikäni näkyviin ja alkoi painaa kovaa kaluaan reikääni vasten.

Kyyneleet kirposivat silmiini, kun iso kalu alkoi painua peppureikääni. Tean ex-miesystävä alkoi äristä ja murista ja vähitellen hänen kalunsa painui suoleeni. Tunsin, kuinka iso kalu alkoi vatkata edestakaisin pepussani. Sattui saatanasti, mutta en uskaltanut sanoa enää mitään. Näin, kuinka kaksi muuta miestä olivat ottaneet Annikan syliinsä ja pakottivat tämän katsomaan, kuinka minua naitiin peppuun. Tällöin toinen vaimoani panneista miehistä nousi ylös, tuli viereeni ja veti naamarinsa pois.

Tunnistin miehen saman tien Annikan työkaverin Liisan aviomieheksi. Vaikka en aivan varma olekaan, onko lapseni sinun tekojasi, mutta Liisan mukaan se on mahdollista. Koska en voi varma olla, käytin vaimosi kanssa kumia… mutta sinun kanssa en käytä! Iso kalu tunkeutui melkein saman tien kitalakeeni asti. Mies otti minua päästä kiinni ja alkoi suoranaisesti panna minua suuhun. Kalu maistui suolalle ja iholle.

Mietin, mahtoiko se naisistakin maistua tältä. Samalla kun Liisan aviomies imutti kaluaan minulla ja Tean ex-mies pani minua peppuun, aloin kuulla vaimoni Annikan inahtelevan. Syrjäsilmällä näin vaimoni olevan kontillaan ja kolmannen miehen, saman miehen, joka oli laskenut lastinsa vaimoni pilluun, panevan Annikaa taas takaapäin.

Nyt miehellä ei ollut enää huppua. Tunnistin miehen Titan aviomieheksi. Ymmärsin heti, miksi hän oli pannut ja pani taas vaimoani paljaalla. Mies iski minulle vain silmää ja jatkoi Annikan panemista. Se oli kauheaa häpäisyä häämatkalla. Katsahdin Annikaa ja näin hänen kasvojensa tuhriintuneen spermasta ja valuneista meikeistä. Jostain syystä hän oli kuitenkin hyvin nauttivan näköinen. Välillä hän avasi silmänsä, katseli kuinka minua pantiin peppuun ja suuhun.

Hän sulki taas silmänsä ja inahteli nautinnollisesti, kun Titan miehen kalu ui hänen pimsassaan. Tean ex-mies alkoi koventaa vauhtiaan. Tunsin, kuinka hänen kova kalunsa jauhoi peppuani julmetusti. Järkytykseltäni en tuntenut kipua, mutta inhotusta sitäkin enemmän.

Liisan miehen kalu suussani paisui koko ajan suuremmaksi ja se alkoi nytkähdellä. Molemmat miehet alkoivat kiihdyttää tahtiaan. Kuulin Annikan ulvahtelevan nautinnollisia huokauksiaan, kuten aina saadessaan orgasmin. Vilkaistessani häneen päin näin, kuinka hän huohotti ja kitisi juuri ennen tulemistaan. Samassa kuulin, kun Titan mies alkoi taas karjua. Se oli tahmeaa ja tarttui kurkunpohjalle, kunnes sen päälle ruiskahti seuraava satsi spermaa.

Yritin olla nielemättä, mutta iso kalu suussani esti sen ja niin mälli toisensa jälkeen painui kurkkuuni. Tunsin, kuinka suoleeni ruiskahti jotain. Voi ei, ottiko se kumin pois vai hajosiko se… Sama se, suoleeni purskahteli kuumaa spermaa.

Miehet vetäytyivät minusta ulos ja alkoivat vetää housujaan kiinni. Titan mies oli täysin pukeissa. Näin, kuinka vaimoni makasi lattialla saaneen näköisenä.

Miehet avasivat hihnat käsistäni ja jaloistani. Lysähdin lattialle vaimoni viereen ja näin, kuinka miehet alkoivat koota telinettä. Halus katsella ja vei kotiinsa missä halus katsella ilman housuja, tarjos viinaa ja kun rupes seisoo niin otti omat housut pois ja rupes päältä naimaan väkisin.

Siinä sai isoa riipputissiä suuhun samalla kun eukko tyydytti itseään. Kun ei mulla seisonut niin kaivo tekopeniksen ja rupes naimaan muo peppuun että tunty, n. Huh huh , Jaska komaton , Olin kai 15v poika kun pari miestä tarjos viinaa puistossa, en arvannut kun tulin humalaan että haluu naida minua.

Viiskyppiset ukot riisu housuni ja rupes työntää mulkkujaan vuoron perään. Onko muilla kokemuksia huonosta ja "nautiskelusta" kokemuksesta. Eka kerta miestä , Kun ei mulla seisonut niin kaivo tekopeniksen ja rupes naimaan muo peppuun että tunty kyllä. Nautti kun valitin kun tuuppas sauvaa kunnolla?? No Tulihan , Kunnolta tuntuu että Kunto on saanut ja antanut kunnolla vähän joka sivustolla.

Mulle kävi viking linellä kerran mäihä. Iskin baarista oikein isotissisen ja isoperseisen tammukan, tissien koko varmaan joku DD ja perät oli tehty vain sitä yhtä varten. Se oli varsinainen panokone. Ensin käytiin suihkussa yhdessä. Siellä se meinas syödä mulkun kokonaan - tai ainakin siltä tuntui.

Kun pääsytiin sänkyyn, niin ensin työnsin mulkun naisen vittuun oikein kunnolla, mutta neiti halusikin perspanoa. Ensin tuntui, että ei mene sisään sitten millään, vaikka kyrpä seisoi kuin kanki. Liukastus kuitenkin auttoi, että pääsin tosi toimiin. Neitokaisella oli mukanaan tekomuna, jonka se halusi vielä vittuun sisään ja vibra päälle. Tekihän kutaa kun kulli oli tiukassa perseessä hierottavana - voi taivas.

Eihän sitä käsittelyä kestänyt kuin varttitunnin, vaikka kuinka yritti pidätellä. Mälli lenti tytön perseeseen. Ei se siihen loppunut. Tyttö pesi mulkun nyt kuitenkin hellin käsin, mikä herätti sen taas henkiin. Ei kun uudelleen sänkyyn ja vanhanajan pano edestä. Nyt kyllä kestin huomattavasti pidempään ja sain tyttösen valittamaan allani.

Hän meinasi kynsiä selkäni verille. Enpä ole vielä semmoista orgasmia naisella nähnyt ennen. Tyttö huusi kuin tapettava, silmät nurin päin päässä, ja tärisi kun horkassa. Silloin en kyllä pystynyt pidättelemään enää, vaan toinen lasti lähti tytön vitun pohjalle. Sitten jäätiin hyttiin nukkumaan ja aamulla ennen Tukholmaa kaikki uusiksi.

Aamulla selvisi, että neitokainen oli kihloissa suomalaisen kaverin kanssa, joka ei suostunut panemaan peppuvakoon vaikka tyttö sita halusi.

Hullu äijä ei tiedä mitä paitsi jää. Hortoilin laivalta muna arkana maihin ja painuin kaupungille ostoksille. Enkä ole sen jälkeen tyttöä nähnyt, vaikka olen muutamia kertoja laivalla ollut. Sain nuoren miehen kylään ja ilta meni kosteissa merkrissä. Kun oli suostuvainen annpon sille doldpja joka kokoapyllyyn.

Otti isonkin vaikka valittikin, oli irstasta naida sitä kun vielä tuli uudellenkin. Olin silloin vuotias koltiainen ja pillu tietysti aina mielessä. Runkkailin päivin öin, mutta vonkaamisesta huolimatta en oikeaa pillua onnistunut saamaan. Tytöt vain nauroivat ja käskivät minun vetää käteen, kun ehdotin heille sukupuoliyhdyntää.

Olin maatilan poika, ja meillä oli parikymmentä lehmää navetassa. Kerran pillunhimon ollessa kovimmillaan menin navettaan, otin jakkaran jalkojeni alle ja asetuin Mansikin leveän takapuolen taakse. Sivelin Tummelia lehmän pilluun ja laskin housuni nilkkoihin.

Kyrpäni seisoi kuin miekka. Työnsin sen Mansikin turpeiden häpyhuulien väliin Tummelin liukastamaan reikään ja vetelin lehmän kyljistä kiinni pidellen nuoruuden innolla lämmintä lehmänvittua.

Mansikki märehti rauhallisesti eikä tuntunut välittävän, vaikka sai kullia sisäänsä. Liukas ja lämpöinen vittu sai minut hurmoksiin, ja hetken kuluttua laskin spermani Mansikin vitun perukoille. Tuntui mahtavalta, ja poikuuteni vienyt Mansikkikin ynähti, ilmeisesti tyytyväisenä saamaansa.

Kirjaudu tai liity jäseneksi vastataksesi. Anna käyttäjätunnuksesi tai sähköpostiosoitteesi: Onko sinulla jo käyttäjätunnus?

...

TALLINN PROSTITUTES ILMAISTA KALUA HOMOSEKSUAALISEEN VIDEO

kesäkuu ney mummola ingles 24 suomi treffit suomalainen sivu seksi novellit väestöliitto sivuja treffisivu kirjaudu hotmail porno ilmasta turvonnut tissi miehen rupi kuopio tänään r-kioski pillua takaa herttoniemen yhteiskoulun lukio. huhtikuu Panettavat perseet kuukautis vittuun vaimoa takaapäin gay videot vanhemmat naiset. Peppuseksiin hevosen kalua seksi seuraa porvoosta. ilmaista iso naisen nähden poikakodissa mastur isokullisia homo videot penis. Comments 1 neekeri nussii thai massage parlor video says: Leave a Reply Cancel Takaapäin klippi chat pyyntö forssa isoa kullia isot pallit heiluu ilmaista pornoa Vanha homo puhelin seksiä joensuu seksi youtube video maria sid alasti.

Asian sex homoseksuaaliseen massage bb meis