Homoseksuaaliseen kiihkeä mies sihteeri pori

Veriroiskeita ei voinut olla näkemättä: Kuuleksä ku mun mieheni huutaa? Eräässä lehdessä kysyttiin, onko hän naispaholainen. Tänä päivänä Anneli Auer vaikuttaa jotenkin vetäytyneeltä, ikään kuin hänen ja muun maailman välillä olisi jonkinlainen näkymätön verho. Nykyään Anneli Auer tuntee jokaisen äänen, joka hätäkeskuspuhelutallenteelta on erotettavissa. Hän tietää, että puhelun kesto on neljä minuuttia ja 18 sekuntia.

Hän tietää myös, kuinka monta sekuntia hänen oma äänensä kuuluu puhelimen läheltä. Samoin, kuinka kauan hänen silloin yhdeksänvuotias tyttärensä Amanda puhuu hätäkeskusvirkailijan kanssa. Hän tuntee nauhalta jokaisen napsahduksen ja tietää, millä kohtaa tulevat hänen miehensä viimeiset sanat.

Toisin on muistojen laita. Ne haalenevat, niitä voi manipuloida ja ne voivat kääntyä ihmistä itseään vastaan. Tällaisten muistojen syytä on, että hän menetti miehensä lisäksi vuosien varrella myös maineensa ja melkein kaiken, mikä hänelle hänen elämässään oli rakasta.

Tämän vuoksi Anneli haluaa puhua faktoista. Ei siitä, mitä hän voi muistaa. Anneli Auer ilmoitti haluavansa ensin tietää tarkemmin, mistä hänen kanssaan haluttaisiin jutella. Hän halusi tavata jossakin vähemmän silmiinpistävässä paikassa.

Vuosikausia hän on piilotellut aurinkolasien takana. Ihmiset tuntevat hänet lehdistä, jotka ovat julkaisseet hänen kuviaan ja niiden alla kirjoittaneet hänen olevan mahdollisesti saatananpalvoja tai noita. Monet suomalaiset uskovat hänen olevan tätä kaikkea. Hänen kylmistä sinisistä silmistään puhutaan kuin ne olisivat todistusaineistoa. Scandic-hotellin kahvilassa istuu hoikka, huoliteltu, viisissäkymmenissä oleva nainen.

Selkä hiukan kumarassa, tarkkaillen keskittyneesti vastapäätä istuvaa. Aluksi hän vaikuttaa hermostuneelta, sen jälkeen hauraalta. Jatkuvasti jotenkin vetäytyneeltä, ikään kuin hänen ja muun maailman välillä olisi jonkinlainen näkymätön verho.

Hänen edessään on rikospaikkatutkinnan kuvia. Todistusaineistoa siitä kauhusta, joka hyökyi hänen elämäänsä 1. Kuvissa näkyy vereen tahriintunut lakana, verinen halko ja mies, joka makaa sängyn vieressä.

Jotkut kuvat antavat vain aavistaa tilanteen hirveyden, toiset taas näyttävät tapahtuneen kaikessa kauheudessaan siten, että toivoisi, ettei kuvia olisi koskaan nähnytkään. Kuten kuvat miehen murskatuista kasvoista. Erityisesti se, jossa näkyy kasvojen oikea puolisko. Silmä roikkuu ulkona silmäkuopastaan. Iskujen on täytynyt olla aivan pidäkkeettömiä ja hurjia. Anneli Auer työntää kuvat niihin koskematta pöydän keskelle. Enää häntä ei tämä kauhu voi saavuttaa.

Hän on nähnyt sen liian usein. Sinä päivänä voin jälleen elää. Minun täytyy taistella niin kauan että selviää, mitä todella tapahtui.

Lämpötila oli nollan yläpuolella. Tuuli oli kuitenkin kova. Luvatalla töissä ollut henkilöstön kehittämispäällikkö Jukka Lahti lähti Turkuun asti ulottuneelta työmatkaltaan kotia kohti kello  Lahdella oli yllään tumma takki ja siihen sopivat housut, tai niin Anneli Auer ainakin muistelee.

Lahti oli tarkka ulkonäöstään, tummat hiuksensakin hän leikkautti aina kerran kuussa. Lahdella oli mieleenpainuvat kasvot: Neljä vuotta aiemmin hän oli ottanut vastaan työnsä suuren porilaisen kupariyhtiön henkilöstöosastolla.

Tämä merkitsi etenemistä uralla. Siksi Lahti oli muuttanut perheineen Raisiosta pohjoisemmaksi Ulvilaan. Ne, jotka työskentelivät kuparitehtaassa kuuluivat alueen ylpeimpiin ja näin oli ollut jo vuosikymmeniä. Se, joka kuului tähän piiriin, toi mukanaan tehtaaseen myös lapsensa ja lapsenlapsensa. Koska tehdas oli elättänyt ihmisiä tällä harvaanasutulla alueella jo vuosikymmeniä, se oli ikään kuin perheenjäsen.

Nyt äiti-tehdas oli kuitenkin hylkäämässä lapsensa. Yritys oli irtisanomassa yli työntekijää. Henkilöstövalmentaja Jukka Lahden oli hoidettava potkut saaneiden työntekijöiden irtisanomiset. Sellainen työ ei varsinaisesti lisännyt hänen suosiotaan. Joku oli uhkaillut häntä.

Lahti myös uskoi, että hänen Opel Zafiransa naarmut eivät olleet syntyneet vahingossa. Jukka Lahti ei kuitenkaan ollut mies, joka olisi huolestunut tällaisesta. Sinä päivänä hän oli lähtenyt kotoaan kello kuudelta aamulla. Työvoimatoimiston Turussa järjestämä seminaari kesti koko päivän. Lahti tunsi hyvin tämän työvoimatoimiston, olihan hän itse työskennellyt siellä luvulla.

Vuonna hän oli johtanut akateemisten työttömien ryhmää, jolloin hän oli tutustunut vuotiaaseen naiseen, joka oli suorittanut kauppatieteiden maisterin tutkinnon. Nainen esittäytyi Anneli Aueriksi. Pian myös Anneli sai paikan työvoimatoimistosta. Lahti oli naimisissa ja Auer seurusteli vakituisesti, mutta se ei estänyt näitä kahta tapailemasta toisiaan. Kun Anneli tuli raskaaksi, Jukka erosi puolisostaan. Pariskunta meni naimisiin, ja he saivat kolme lasta lisää. Jukka Lahden täytyi hoitaa ihmisen irtisanomiset.

Häntä iskettiin fileerausvetsellä 70 kertaa. Heidän kodissaan Ulvilassa oli viisi huonetta, sauna ja autotalli. Tavanomainen koti tavanomaisella suomalaisella asuinalueella. He eivät olleet paljoa tekemisissä naapureidensa kanssa. Jukka ja Anneli olivat kotoisin muualta, ja ehkä he sen takia jäivät hieman ulkopuolisiksi. Jukasta tämä ei ollut kiinni. Anneli pikemminkin oli sen verran vähäpuheinen, että kenellekään ei ehkä tullut mieleen kutsua häntä jutustelemaan kahvikupin ääreen. Anneli tiesi kuitenkin jotain leipomisesta.

Hän ylläpiti Perhekerho-nimistä nettisivustoa, jolla hän julkaisi reseptejä, lahjaideoita ja sisustusehdotuksia. Toisella, Mammadieetti-sivustolla, hän antoi laihdutusvinkkejä äideille. Auer esitteli siellä kuvia itsestään ja kapeasta vyötäröstään. Hän myös taisteli kotiäitien aseman puolesta, sillä koki heidän olevan syrjittyjä suomalaisessa yhteiskunnassa. Sivustoilla olevat mainokset tuottivat perheelle hiukan lisätuloja. Perheen ajan tässä talossa Ulvilassa oli kuitenkin määrä pian päättyä.

Jukka oli hakemassa työpaikkaa Helsingin lähistöltä. Kello yksitoista illalla hän kääntyi Tähtisentielle ja parkkeerasi autonsa pihatielle. Oli torstain ja perjantain välinen yö.

Harvoissa taloissa paloivat enää valot. Jukka Lahti aukaisi etuoven ja laittoi kännykkänsä lipaston päälle, kuten aina ennenkin. Lastenhuoneiden ovet olivat kiinni ja vanhin tytär nukkui omassa huoneessaan. Aamulla he saisivat aukaista adventtikalenterin ensimmäisen luukun. Nuorin lapsi makasi hereillä sängyllä Anneli Auerin vieressä. Vanhempien sänky oli sijoitettu takkahuoneeseen, koska Jukka käytti kolmatta makuuhuonetta toimistonaan.

Takkahuoneessa ei ollut paljoa tilaa. Sänky oli jouduttu työntämään seinään kiinni, vaikka se oli vain senttiä leveä. Punaiset lakanat olisi pitänyt taas vaihtaa jo viikkoja aiemmin, mutta Anneli ei ylipäätään enää neljännen lapsensa syntymän jälkeen ollut ehtinyt juurikaan siivota. Anneli makasi tapansa mukaisesti seinän puolella. Jukka oli nuorena miehenä ollut liikenneonnettomuudessa, ja hän tarvitsi silloin tällöin kävelykeppiä. Hänelle olisi ollut liian hankalaa kömpiä seinän puolelle joka yö.

Kun nuorin lapsi kuuli Jukan tulevan, hän juoksi tätä vastaan. Jukka otti lapsen syliinsä ja kantoi hänet takaisin Annelin viereen. Jukka tyhjensi astianpesukoneen, mikä oli hänen osansa kotitöistä. Kun lapsi oli lopulta nukahtanut, kantoi Jukka hänet lastenhuoneeseen. Oli jo puoliyö, kun vanhemmat sammuttivat valon takkahuoneesta.

Anneli kertoo, että pian tämän jälkeen myös vanhemmat olivat unessa. Mikä on tilanne nyt? Apu on koko ajan tulossa. Se oli äsken viel hengis! Onks sun mies nyt iha tiedottomana makaa vai? Komisario Juha Joutsenlahti tapasi Anneli Auerin ensimmäisen kerran sairaalassa iltapäivällä 1.

Kun poliisi ja ensiaputyöntekijät olivat saapuneet paikalle, oli Anneli seisonut liikkumattomana olohuoneessa. Pian tämän jälkeen hän tuupertui, kun oli halunnut mennä juomaan keittiöön lasillisen vettä. Kaksi veitseniskua olivat haavoittaneet hänen keuhkojaan hengenvaarallisesti. Sairaalassa häntä oli hoidettu ja nyt hän makasi sängyssä kalpeana, mutta jälleen itsensä koonneena. En muista näinkö asetta. En muista työnsinkö tekijää vai yritinkö repiä häntä irti.

Hän löi minua veitsellä. Se sattui kovasti ja aloin vuotaa verta. Luulen, että olen hypännyt sängyn vieressä olevan arkun ylitse ja juossut karkuun. Tiedättekö onko häntä tämän vuoksi uhkailtu? En ottanut häntä tosissani, koska hänellä oli taipumus liioitella ja dramatisoida asioita.

Pystyn kyllä kuvittelemaan, että on monia ihmisiä, jotka olivat raivoissaan hänelle. En tiedä miten vakavaa se oli. Joutsenlahti halusi tietää, muistaisiko Auer, miltä tekijä näytti. Auer vastasi, että hän näki tekijän vain vilahdukselta sen lyhyen ajan kuluessa, kun hän oli antanut luurin tyttärelleen ja juossut takaisin takkahuoneeseen.

Silloin hän oli laittanut valot päälle, ja tekijä oli rynnännyt häntä kohti. Miehellä oli ollut pipo tai tumma hupputakki, eikä hänen kasvoistaan näkynyt paljoa. Anneli muistaa punakat posket. Hän arvioi tekijän olevan senttinen. Tämän ensimmäisen todistajankuulustelun jälkeen komisario tunsi sääliä naista kohtaan. Kun hän oli ollut lähdössä, Anneli oli vielä kysynyt häneltä: Joutsenlahti oli yrittänyt selittää naiselle varovaisesti, miltä hänen miehensä kasvot näyttivät.

Hän seisoo nyt talon pihatien päässä. Talossa on jo pitkään asunut toinen perhe. Naapuri on ajamassa autotalliinsa.

Joutsenlahti toteaa, että pitäisi ehkä kävellä pari askelta kauemmaksi. Hän haastatteli aikanaan naapuria niin monta kertaa, ettei halua enää uudestaan hermostuttaa ketään. Todisteista ei saanut paljoa irti. Joutsenlahden työtoverit löysivät takkahuoneen kaakelilattialta terästään vääntyneen fileerausveitsen, jonka kärki oli katkennut.

Joku oli lyönyt tällä veitsellä Jukka Lahteen 70 iskua. Jukka oli taistellut henkensä puolesta kaikin voimin. Hädässään hän oli tarttunut takan vieressä oleviin halkoihin. Joutsenlahti uskoo, että ase, jolla Jukalle aiheutettiin kuolettavat päävammat, oli kirves tai jokin samankaltainen väline. Tätä toista murha-asetta ei löydetty. Ei, vaikka jäljestyskoirat olivat paikalla jo aamun valjetessa.

Ei, vaikka asuinalue, ympäröivät metsät ja kaikki jäteastiat tutkittiin välineen löytämiseksi. Myös kaikki ajateltavissa olevat pakoreitit tutkittiin huolellisesti samasta syystä.

Joutsenlahti kävelee pari askelta ja kurkistaa pensaiden välistä pihalle. Ja ikkunalaudan ja terassinoven vieressä oli verijälkiä. Ovi johti suoraan vanhempien makuuhuoneenaan käyttämään takkahuoneeseen.

Kookkaan ihmisen on täytynyt lyödä oven ikkuna rikki ja sitten kiivetä tekemästään aukosta sisälle. Tärkein todiste löytyi halosta, jolla Jukka Lahti oli puolustautunut.

Sitä ei voitu kuitenkaan liittää keneenkään. Joutsenlahden tutkintaryhmälle tuli kymmeniä vihjeitä asukkailta. Useimmat vihjeenantajat otaksuivat jonkun yhtiön työntekijöistä olleen teon takana. Joutsenlahti ihmetteli, miten paljon vihaa työelämässä voikaan saada osakseen. Työtoverit kuvailivat Lahtea älykkääksi mutta aggressiivisen vaativaksi. Esimerkiksi yhtä irtisanottua hän olisi pilkannut sanoilla: Mahdollisia epäiltyjä oli näin ollen paljon.

Yksinään jo Lahden työtovereiden ja näiden lähipiirin joukosta testattiin  miehen DNA, jota verrattiin halosta löytyneeseen. Joutsenlahti kertoo, että vasta vuonna ilmeni, että halossa ollut veri kuuluikin eräälle rikospaikkatutkijalle, joka ilmeisesti oli loukannut itseään työtä tehdessään.

Vuonna näytti kuitenkin siltä, että erään Lahden naapurin epäilyt saattaisivat johtaa läpimurtoon. Tämä naapuri kertoi, että murhaaja olisikin oikeasti halunnut tappaa hänet eikä Jukka Lahtea. Nyt naapuri uskoi tämän pitkävihaisen miehen kykenevän mihin vain. Tappaja olisi siis ehkä erehtynyt talosta pyrkiessään kostamaan nimenomaan hänelle. Naapuri muistutti ulkoisesti Lahtea. Heidän talonsa olivat samanlaiset ja sijaitsivat samalla kadulla.

Tarina vaikutti uskomattomalta, mutta järkeenkäyvältä. Joutsenlahti lähetti sähköpostitse kuvan miehestä Anneli Auerille, joka asui tuolloin Turussa. Joutsenlahti tutki noihin aikoihin niin montaa epäiltyä, että hänen olisi ollut hankala jokaisen uuden kuvan näyttämistä varten ajaa kaksi tuntia Turkuun. Anneli vastasi, että kyseinen mies voisi olla etsitty. Myöhemmin tunnistusrivissä Anneli osoitti näyttelijää.

Joutsenlahti pidätytti miehen, mutta tämä päästettiin kuitenkin pari päivää myöhemmin vapaalle jalalle. Mikään rikospaikalta löytynyt todiste eikä myöskään poliisikoiralla tehty hajutunnistetesti viitannut siihen, että kyseinen mies olisi tekijä. Tutkijoiden oli jatkettava etsintää. He luottivat asiantuntijan tekemään profiiliin: Hän on halunnut kostaa Jukka Lahdelle.

Tekijä ei ollut suunnitellut Annelin vahingoittamista. Miehellä olisi rikollista taustaa ja hän olisi väkivaltainen ja impulsiivinen. Kuitenkin urheilullinen, koska oli kyennyt ponnistamaan sisään kapeasta terassinoven ikkunasta. Joutsenlahti kyseli profilointiin liittyviä kysymyksiä eräältä vankilapsykiatrilta. Tämän arvio oli, että uhria oli haluttu rangaista hänen perheensä läsnä ollessa. Näin ollen ajankohta teolle olisi ollut harkittu. Etsintä potentiaalisten tekijöiden joukosta ei kuitenkaan tuottanut tulosta.

Tutkijat eivät voineet muuta kuin jatkaa edelleen Lahden kanssa tekemisissä olleiden haastatteluja. Etsiä muita mahdollisia motiiveja.

Joutsenlahti kutsui Helsingistä paikalle erään kuuluisan ja arvostetun rikostutkijan puhuttamaan Anneli Aueria ja selvittämään tämän mahdollista osuutta tapahtumiin. Erikoisasiantuntija päätyi siihen tulokseen, ettei Anneli ollut ollut osallisena murhaan. Minun työtapaani ei hyväksytty. Olisin halunnut siirtää tapauksen keskusrikospoliisille, koska emme olleet edistyneet tutkinnassa. Paikallisen poliisin johto ei kuitenkaan suostunut tähän.

He halusivat onnistua itse. Mistä tulivat veriset kengänjäljet? Miten tekijä onnistui kiipeämään kapeasta ikkuna-aukosta sisälle? Syyttäjä ei usko, että tuntematon olisi surmannut Lahden. Vuotta myöhemmin Joutsenlahti kuuli poliisiaseman käytävällä uutisen. Se pyyhkäisi kuin myrsky pois kaikki ne johtopäätökset, joihin hän ja hänen kollegansa olivat tutkintakuukausien kuluessa päätyneet. Minähän olin se poliisi, joka tiesi asiasta eniten. Hän lähetti kännykästään heti viestin helsinkiläiselle rikostutkijalle, joka oli puhuttanut Anneli Aueria.

Kun nyt kysyn Anneli Auerilta, mistä tunnustuksessa oli kysymys, hänen silmänsä sumenevat hetkeksi, aivan kuin hän taistelisi kyyneleitä vastaan. Aivan kuin silmänräpäyksen ajaksi raottuisi se verho, jolla hän on pyrkinyt suojautumaan ulkomaailmalta. Uusi tutkinnanjohtaja oli jo varhaisessa vaiheessa keskittänyt tutkimukset Anneli Aueriin.

Hän oli niin innokas, että oli jopa värvännyt selvännäkijän auttamaan tapauksen ratkaisemisessa. Lisäksi hän syyttäjän tavoin epäili Auerin kertomusta. Miten tappaja olisi esimerkiksi voinut päästä terassinoven ikkunasta sisälle? Rikottu ovi-ikkuna oli sentin korkeudella lattiasta, ja sen aukko oli kooltaan 58 senttiä kertaa  senttiä. Vain kaikkein urheilullisimmat poliisit olivat kokeillessaan onnistuneet kapuamaan siitä vaivalloisesti sisälle. Poliisi tarkkaili tuolloin Anneli Auerin taloa, salakuunteli hänen puhelintaan ja vei hänet valheenpaljastuskokeeseen.

Laitteen grafiikan käyrä heilahti tämän vastauksen kohdalla. Poliisi selitti, että useammat testin vastaukset viittaisivat siihen, että Anneli Auer tiesi enemmän kuin oli kertonut. Myöhemmin kävi ilmi, että testi oli tehty väärin eikä sitä enää tässä vaiheessa olisi saanut käyttää. Jatkuvat poliisikuulustelut olivat saaneet Auerin epäröimään vastauksissaan. Mitä hän oli sinä iltana oikeasti kokenut? Mitä hän oli kuvitellut? Oliko tuona yönä koettu shokki sekoittanut hänen muistikuviaan?

Poliisi esitti aina uudelleen saman kysymyksen: Anneli Auerin vastaus oli aina sama: Minun pitäisi yrittää muistaa, voisiko olla niin, että minä olisin riidellyt Jukan kanssa, ja riita olisi sitten eskaloitunut.

Tutkintaryhmä juhlisti tapahtunutta läpimurtoa Ruotsin-risteilyllä. Naispuolinen poliisipsykologi kertoi Annelille, että tämän pitäisi jutella asiasta tyttärensä Amandan kanssa. Tytär tuotiin samaan kuulusteluhuoneeseen, ja Anneli meni hänen vierelleen. Siel oli vaan minä ja isi. Se joka satutti mua, oli isi, ja se joka teki sen isille, ni se olin minä sit, Amanda. Seitsemän vuotta on kulunut tuosta hetkestä, ja kuitenkin Amanda muistaa tilanteen edelleen tarkasti.

Hän kertoo, että hänelle tuo hetki oli melkein yhtä paha kuin hänen isänsä kuolema. Amanda on nyt vuotias, ujo nuori nainen, jonka kasvonpiirteissä on enemmän isää kuin äitiä. Hän haluaa opiskella liiketaloutta ja on tulossa työharjoittelusta supermarketista.

Hän sanoo, että hän ei ole vielä koskaan puhunut hänelle tapahtuneesta kenenkään toimittajan kanssa. Hän haluaa nyt kuitenkin kokeilla, onko puhumisesta hänelle apua.

Hänen edessään kahvilan pöydällä on colaa, mutta hän on haastattelun aikana liian hermostunut juodakseen sitä. Uskon edelleen tänäkin päivänä varmasti, että näin sinä yönä vieraan miehen.

Oliko hänen rakas äitinsä paha murhaaja? Oliko hänen muistikuvansa valhe, ja oliko hän valehtelija, jota kukaan ei enää uskoisi? Kaikki kääntyi tuolloin ylösalaisin. Poliisi kertoi minulle liikaa asioita, joita minun olisi joko pitänyt nähdä tai olla näkemättä.

Se oli kuin joku olisi temmeltänyt päässäni. Tältä ajalta on olemassa video, jossa kaksi naispoliisia haastattelee Amandaa. Te ette ymmärrä milt se tuntuu. Tuohon aikaan Amandan äiti ei saanut tavata tytärtään.

Anneli Auer oli tutkintavankeudessa ja odotti oikeudenkäyntiä, joka alkoi kevätkesällä Satakunnan käräjäoikeudessa. Syyttäjän mielestä tapahtumat yöllä 1. Syyttäjä kertoi, miten asiat olisivat hänen mielestään edenneet. Tukenaan syyttäjällä oli muutamia todistajanlausuntoja ja lasten kertomuksia. Hän veti faktoista ja lausunnoista pitkälle vieviä johtopäätöksiä. Syyttäjän mukaan Anneli ei ollut saanut unta, vaan hän oli maannut valveilla miehensä vieressä takkahuoneessa.

Lopulta hän olisi noussut ylös, siivonnut keittiön kaappeja ja miettinyt. Hän olisi ollut raivoissaan, koska Jukka ei enää osoittanut tarpeeksi kunnioitusta häntä kohtaan ja piti hänen verkkosivujaan hölynpölynä. Heillä oli ollut riitaa muutamasta kirjastosta lainatusta kirjasta. Anneli oli pyytänyt Jukkaa pidentämään kirjojen lainausaikaa.

Jukka oli vain tokaissut tähän: Ottaisit sinä joskus lapset pariksi tunniksi viikossa itsellesi. Pian Jukka Lahti olisi tullut keittiöön hakemaan vaimoaan nukkumaan. Tästä olisi alkanut riita. Anneli Auer olisi huutanut ottavansa eron ja vievänsä lapset mukanaan. Hän olisi mennyt olohuoneeseen, jossa vielä seisoi matkalaukkuja lokakuussa Teneriffalle tehdyn matkan jäljiltä. Riita olisi riistäytynyt käsistä. Molemmat olisivat käyneet toisiinsa käsiksi. Anneli Auer olisi tuntenut olonsa uhatuksi.

Hän olisi mennyt keittiöön ja ottanut pesualtaan yläpuolella olevasta kaapista veitsen. Amanda olisi herännyt vanhempiensa huutoon.

Tuolloin nämä olisivat riidelleet jo takkahuoneessa. Isä seisoi sängyn vieressä. Terassinoven ikkuna oli rikki. Verho riippui ikkunan edessä niin, ettei jälkeenpäin ole yksiselitteisesti voitu selvittää, oliko ikkuna rikottu ulkoa vai sisältä päin.

Syyttäjän version mukaan Anneli Auer olisi yrittänyt heittää jonkin painavan esineen Jukka Lahtea kohden mutta olisikin osunut oven ikkunaan. Jukka Lahti komensi tyttären takaisin huoneeseensa. Naisella olisi ollut veitsi kädessään. Jossain vaiheessa Anneli Auer olisi alkanut sohia miestään veitsellä, osunut iskuillaan kaksi kertaa syvälle kylkeen ja kerran kainalon alueelle.

Jukka olisi menettänyt paljon verta ja lopulta pyörtynyt. Anneli olisi luullut tappaneensa miehensä. Hetken kuluttua Jukka olisi kuitenkin palannut tajuihinsa. Auer olisi ollut tuolloin soittamassa keittiön lankapuhelimesta hätäkeskukseen. Hätäpuhelun aikana hän antoi luurin tyttärelleen ja juoksi takaisin takkahuoneeseen. Jukka olisi kuollut heti. Kun Auer palasi puhelimen ääreen, hän oli ollut pois 59 sekuntia.

Puhelun jälkeen Auer olisi riisunut verisen aamutakkinsa ja piilottanut sen sekä murha-aseen todennäköisesti pakastimeen. Sitä ei poliisi syyttäjän mukaan ollut tutkinut, ja kun Auerin myöhemmin annettiin käydä talossa, hän oli ottanut talosta mukaansa muutamia muovipusseja. Sitten Auer olisi pukenut punaisen t-paidan ylleen ja pistänyt itseään kaksi kertaa rintaan, jotta näyttäisi siltä, että tappaja olisi vahingoittanut myös häntä.

Auer oli pessyt veriset kätensä. Poliisi saapui paikalle jo kolmen minuutin ja 20 sekunnin kuluttua hätäkeskuspuhelun päättymisestä. Syyttäjä oli kuitenkin vakuuttunut siitä, että tässä lyhyessä ajassa Anneli Auer olisi ehtinyt hävittämään kaikki häneen viittaavat todisteet. Tässä nimenomaisessa murhayön versiossa syyttäjä tukeutui ennen kaikkea hätäkeskuspuheluun. Keskusrikospoliisin äänitutkija totesi oikeudessa, ettei hätäkeskuspuhelutallenteelta voi kuulla kenenkään vieraan ihmisen ääntä, ei lasin päällä kävelyä eikä ikkunan kautta kulkemista.

Tällä olisi todistettu, ettei hätäkeskuspuhelun aikana asunnossa ollut ketään ulkopuolista. Kesäkuussa käräjäoikeus päätyi siihen tulokseen, että Anneli Auer on surmannut miehensä. Tuomio oli elinkautinen vankeus. Kaksi tuomaria oli vakuuttunut Anneli Auerin syyllisyydestä.

Yksi oli kuitenkin syytteistä vapauttamisen kannalla. Vaikka ulkopuolisen henkilön ääniä ei hätäkeskuspuhelutallenteella olisikaan ollut kuultavissa, se ei tämän tuomarin mukaan sulkenut pois sitä vaihtoehtoa, että tuntematon henkilö olisi voinut olla talossa. Asiassa jäi varteenotettava epäily. Lasten vierailut vankilassa eivät korvanneet arkipäivää heidän kanssaan.

Sitten jossain vaiheessa minä en heidän silmissään ollutkaan enää äiti vaan täti. Pariskunnalla ei ollut omia lapsia. Anneli luotti Ariin, joka oli sanonut, että olisi aina Annelin tukena. Annelihan pysyisi hänen siskonaan kaikesta huolimatta.

Keväällä alkoi hovioikeuden käsittely, jossa Anneli Auer perui aiemman lausuntonsa riidasta. Totta kai jokainen on joskus huonolla tuulella. Mutta en pysty muistamaan, että Jukka olisi huutanut minulle. Oikeudenkäynnissä kävi yllättäen ilmi, että poliisi oli soluttanut peitepoliisin muutamiksi kuukausiksi Annelin elämään. Anneli ei ollut käsittänyt, että poliisin epäily häntä kohtaan voisi mennä niin pitkälle, että he loukkaisivat hänen yksityisyyttään tällä tavalla.

Peitepoliisi oli esitellyt itsensä Sepoksi. Hän alkoi flirttailla Annelille ja oli lapsille mukava. He kävivät lasten kanssa yhdessä kylpylässä ja merenrannalla. Seppo oli kertonut eronneensa vaimostaan viisi vuotta aiemmin, ja että Anneli olisi ollut ensimmäinen nainen tämän jälkeen, jota kohtaan hänellä oli tunteita.

He olivat jopa keskustelleet muuttamisesta saman katon alle. Jotakin outoa Anneli oli miehen käytöksessä välillä huomaavinaan: Lainasiko mies kirvestä todellakin siksi, että halusi korjata jumittuneen oven kotonaan?

Tarvitsiko hän todellakin myöhemmin vielä sorkkarautaa samaisen oven nostamiseksi? Poliisit joutuivat myöntämään, että kaikki keinot olivat olleet käytössä, kun Anneli Aueria vastaan oli yritetty löytää ratkaisevia todisteita. He toivoivat, että Anneli Auer olisi tuonut peitepoliisille murha-aseen. Peitetoiminta ei kuitenkaan tuottanut mitään syyllisyyttä tukevia todisteita, toisaalta ei kuitenkaan mitään vapauttaviakaan. Syyttäjä tukeutui edelleen teoriaansa riidasta avioparin välillä murhayönä.

Hovioikeus kuitenkin päätyi ratkaisuun, että ei voida poissulkea sitä vaihtoehtoa, että tapahtumapaikalla olisi voinut olla ulkopuolinen henkilö.

Tuomio oli vapauttava, ja tällä kertaa päätös oli yksimielinen. Hänen perheensä on olemassa enää vain valokuvissa. Sinä aikana, kun Anneli Auer oli vankilassa ja istui oikeussaleissa, hänen nuorimmat lapsensa olivat sijoitettuina hänen veljensä luo. Anneli Auer on nähnyt lapset viimeksi vuonna Anneli vaikuttaa edelleen olevan sanaton, kun hän yrittää kertoa siitä kamaluudesta, joka tuolloin tapahtui. Kesällä Annelin veli oli vienyt lapset kolmeksi kuukaudeksi veneilemään.

Matkan aikana lapset olivat alkaneet kertoa kauheita tarinoita. Veli oli kuvannut lasten kertomukset ja vienyt videot syyttäjälle. Yksi lapsista kertoi, että Anneli Auer ja hänen silloinen miesystävänsä, jonka kanssa Annelilla oli ollut lyhyt suhde jonkin aikaa hänen miehensä kuoleman jälkeen, olisivat kumpikin juosseet dildoista tehdyt sarvet päässään alastomina pitkin pihaa veitset käsissään yrittäen pyydystää lintuja eläinuhreiksi.

Toinen lapsi puolestaan kertoi, että äidin entinen miesystävä olisi raiskannut suihkussa yhden lapsista ja vanhin tytär Amanda olisi auttanut häntä tässä. Lisäksi lapset kertoivat kuolinmessuista, joissa Amandakin olisi ollut mukana. Tähän aikaan Amanda asui lastenkodissa eikä enää enonsa perheen luona.

Hän ei ollut viihtynyt kauaa enon ja tämän vaimon luona, sillä hän oli tuntenut itsensä siellä kontrolloiduksi ja ahdistuneeksi. Ikään kuin hän olisi ollut vankilassa. Amanda muistaa hyvin vielä tänäänkin, miten syksyllä univormupukuiset poliisit tulivat eräänä päivänä koululle ja ottivat hänet mukaansa kesken espanjantunnin, koko luokan nähden. Hän muistaa, miten he tonkivat hänen huoneensa, veivät hänen tietokoneensa ja vaativat saada tietää hänen salasanansa.

He tutkivat koko vartaloni. Nyt tiedän, että he etsivät ristinmuotoisia viiltojälkiä iholtani. He olivat löytäneet sellaisia sisaruksistani. Syyttäjälle viiltojäljet olivat merkkejä saatananpalvontarituaaleista.

Pari kuukautta vapauttamisen jälkeen Anneli Auer pidätettiin uudelleen. Tällä kertaa epäiltynä lapsiin kohdistuneista pahoinpitelyistä ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tuomio tässä rikosasiassa annettiin kesäkuussa Oikeuden puheenjohtajana toiminut tuomari olisi vapauttanut Auerin, mutta hän jäi vähemmistöön kahden muun tuomarin äänestäessä syyllisyyden puolesta. Oikeuden puheenjohtaja olisi tuominnut Annelin pelkästään sakkorangaistukseen pahoinpitelystä: Auer itse oli kertonut, että oli joskus huitaissut poikaansa päähän muovilautasella.

Amanda, vanhin tytär, on lapsista ainoa, joka on edelleen äitinsä rinnalla. Muut sanovat äidin olevan murhaaja, saatananpalvoja ja lastenraiskaaja.

Kun Amandalta kysyy sisarusten syytöksistä, hänen on edelleen vaikea ymmärtää niitä. Hän puristelee etusormella ja peukalolla vasemman käden sormia. Hänen äänensä alkaa väristä. Sen jälkeen hänen sijoitettiin suljettuun nuorisokotiin. Amanda sanoo, ettei hän osaa selittää, miten hänen sisaruksensa päätyivät väittämään, että hänen äitinsä ja hän olisivat kiduttaneet heitä. Meillä on aina ollut läheiset välit. Olimme nähneet toisemme vain muutamaa viikkoa aikaisemmin. Enoni ja tätini on täytynyt jotenkin vaikuttaa heihin.

Amanda ei ole tähän päiväänkään mennessä saanut tavata sisaruksiaan. Myös Anneli Auerilta on yhteydenpito nuorempiin lapsiin kielletty. Hänelle tämä on tuskallisinta kaikista niistä tuskista, jotka ovat hänen päälleen vyöryneet yksi toisensa jälkeen 1. Hän arvelee, että hänen menettämänsä lapset ovat tällä välin alkaneet itsekin uskoa hyväksikäytön ja saatananpalvontamenojen oikeasti tapahtuneen.

Poliisien, psykologien, lääkäreiden ja hänen veljensä vihjailevat kysymykset ovat johtaneet tarinaan, josta on tullut lapsille vakiintunut osa heidän menneisyyttään. On kuitenkin otettava huomioon, että lapset alkoivat kertoa tarinoitaan vasta vuonna , eikä kukaan heistä ollut sitä ennen väittänyt edes kysyttäessä, että heidän äitinsä olisi ollut saatananpalvoja. Eräs asiantuntija, jonka Anneli Auerin asianajaja oli pyytänyt selvittämään asiaa, kertoo syyn lasten käyttäytymiselle: Lapset olivat vuonna mahdottomassa tilanteessa.

Tässä vaiheessa henkilö voi olla jo vaikeasti sairas. Elimistön toleranssi ympäristön kemiallisiin tekijöihin on romahtanut. Lopulta hän ei voi asua tai oleskella juuri minkäänlaisissa tavanomaisissakaan sisätiloissa saamatta vakavia, jopa henkeä uhkaavia oireita.

Tämän seurauksena jotkut syrjäytyvät ja ajautuvat kodittomiksi vuosikausiksi. Vastaavia selittämättömistä tilanteista on esimerkkejä ympäri Suomen mm. Tikkamäen päiväkoti Joensuussa tai Nahkurin päiväkoti Kokkolassa. Yhteistä näille kaikille on, että työsuojelupiiri tai vastaava viranomainen on todennut henkilökunnalle ja lapsille aiheutuvan terveyden menettämisen vaara, vaikka mittaustuloksissa ei yksiselitteisesti mitään näkyisikään.

Se on määrännyt tilat käyttökieltoon kunnes asia on tutkittu ja syy poistettu. On varsin merkillistä, että meillä ei viranomainen tee vastaavaa päätöstä vaikka näyttö altistumisesta on kiistatonta. Jos neljäsosalla henkilökunnasta on puhjennut astma ja oireilu on jatkuvaa niin eikö silloin voi sanoa että terveyden menettämisen vaara on olemassa?

Oma ehdotukseni on että Mäntytien päiväkoti on välittömästi laitettava käyttökieltoon. Kiellon on oltava voimassa, kunnes päiväkodin olosuhteet on luotettavalla tavalla todettu sellaisiksi, ettei altistumista enää esiinny. Se merkitsee sitä, että ensin on otettava selvää, mikä aiheuttaa tällaisen altistumisen, ja sen jälkeen asia on korjattava, jos se on ylipäätään mahdollista. On selvää että syksyllä tiloissa aloittavat uudet lapset ja työntekijät ovat koekaniineita.

Kunnan päivähoitopalvelujen tehtävä on palvella kuntalaisia, eikä viedä heidän terveyttään kiinteistöjen suojelun kustannuksella. Siksi jos palvelusta aiheutuu vaaraa lapsille ja työntekijöille, on kunnan siirrettävä toiminta muualle välittömästi. Pohjois-Karjalassakin tehdään sunnuntaina suurempaa valintaa kuin moni äänestyslappua täyttäessään arvaa.

Aikamme suurimmat haasteet liittyvät luonnon resurssien riittämättömyyteen, globaalin maailmantalouden epävakauteen ja ilmastonmuutokseen. Ilmastonmuutoksen hillintä tuntuu viime vuosina valjuuntuneen, luonnon resurssien riistopolitiikka lisääntyneen ja eurokriisi osoitti että markkinat ohjaavat päättäjiä eikä päättäjät markkinoita.

Suomen presidentin täytyy olla erilaisten talouden, kaupan tai politiikan eturistiriitojen ja intressien yläpuolella. Hänen pitää olla humaani arvojohtaja, joka uskaltaa puhua myös siitä mikä on oikein ja mikä on väärin ihmisoikeuksissa mutta myös talouden ehdoilla toimivassa globaalissa järjestelmässämme. Tällainen moraalinen soihtu kädessään kulkeva johtaja edistää vientiä mutta antaa Suomesta kuvan, että me emme esim. Hän näkee sorron, riiston ja kärsimyksen mutta esittää niihin vaihtoehtoja rakentavasti.

Olen vaalityössä saanut monesti vastata kaduilla Pekka Haaviston homouteen. On täysin ymmärrettävää että puolet Suomen kansasta yrittää omalla kohdallaan kiivaasti ratkaista suhdettaan ehdokkaan seksuaaliseen suuntaukseen. Monesti Pekka nähdään avoimena ja lämpimänä ja taidoiltaan mahdollisena presidenttinä mutta lapsena opittu sodomian pelko istuu pohjoiskarjalaisessa äänestäjässä sitkeässä.

Olen kuitenkin tilanteesta hyvin kiitollinen. Olemme kansakuntana joutuneet nyt peilin eteen ja joudumme päivittämään suhteemme, ei pelkästään seksuaalivähemmistöihin, vaan myös syrjäytymiseen, kiusaamiseen, vainoon ja oikeuteen ihmisarvoiseen elämään. Emme nimittäin enää ei voi samaan aikaan väittää hyväksyvämme sukupuoleen, rotuun, seksuaaliseen suuntaukseen yms.

Siinä ei ole logiikkaa. Käyttäytymisemme on ympäristölle signaali jolla levitämme syrjivää asennetta. Sillä teemme väkivaltaa lapsillemme, itsellemme ja välillisesti kaikille niille tuhansille ahdistuneille nuorille, jotka kokevat syrjintää esim. Homoseksuaalin presidenttiehdokkuus tekee näkyväksi sen piilosyrjinnän ja – vainon, joka on todellisuuttamme niin Pohjois-Karjalassa kuin Sudanissa. Se ei kuitenkaan voi olla syy valita presidentiksi Pekka Haavistoa.

Mutta ajatelkaamme, että jokaisen maan vetovoimaisuutta voidaan mitata tarkkailemalla sen suhtautumista omiin vähemmistöihinsä. Mitä tasa-arvoisampi ja hyväksyvämpi maa on sen omiin maahanmuuttajiin, kieli-, kulttuuri-, uskonto-, tai sukupuolivähemmistöihin, sen kilpailukykyisempi se on myös taloudellisesti.

Se on signaali moniarvoisuuden hyväksymisestä ja maasta jossa on osattu ottaa kansakunnan luovat voimavarat käyttöön. Pekka Haavisto Suomen presidenttinä vie omalla esimerkillään maailmalle mitään kumartamatonta signaalia Suomesta tasa-arvoisena ja oikeudenmukaisena yhteiskuntana, jossa kunnioitetaan vähemmistöjä ja kaikilla on yhtäläiset ihmisoikeudet.

Vihreät ovat Helsingin Vihreitten johdolla ensimmäisinä paljastaneet omat sidonnaisuutensa. Seuraavassa omat vastaavat tietoni. Tietojen keräämisessä on käytetty samaa kaavaa kuin eduskunnassa: Valtion, kunnan ja muiden julkisyhteisöjen virat: Palkattu toimi yksityisessä yrityksessä tai yhteisössä: Ammatin ja elinkeinon harjoittaminen: Hallintotehtävät taloudellisesti merkittävissä yrityksissä: Hallintotehtävät pankeissa ja muissa rahalaitoksissa: Etujärjestöjen luottamustehtävät; ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvat vain valtakunnallisen tai keskustason luottamustehtävät esim.

Kunnalliset ja kirkolliset luottamustehtävät valtuusto tai hallituksen jäsenyys: Kontiolahden kunnan valtuutettu Kontiolahden kunnan vapaa-aikalautakunnan jäsen Taloudellinen asema Liike- ja sijoitustoimintaa varten hankitut merkittävät omistukset esim. Liike- ja sijoitustoimintaa varten otetut yli euron velat sekä samassa tarkoituksessa annetut yli euron takaukset tai muut vastuut: Miten törmäytetään markkinatalous, maaseudun rakennemuutos ja kristillinen käsitys perikadosta samassa draamassa?

Olen 6 vuotta nyt asunut maaseudulla Pohjois-Karjalassa ja miettinyt mitä on paikallismedian luoman hypetyksen takana, se kun monesti peittää todellisen uutisen alleen. Sitten julkisuuteen tuli Kehittyvien maakuntien Suomi- ja kaikenmaailman vaalirahasotkut ja maaseudun sosiopoliittinenrakenne alkoi hahmottua.

Kyse oli pienen taloudellisen eliitin ylläpitämästä kasvukoneesta jolla turvataan viimekädessä oman omaisuuden arvo. Myös media on kasvukoneen osa ja sen tehtävä on markkinoida lukijoille eteenpäinmenon meininkiä, oli se kuinka tyhjää ja kuplaa tahansa.

Kirjoitin näytelmän Kasvukone- iloinen näytelmä perikadosta. Termi tulee amerikkalaisen sosiologian professorin Harvey Molotchin growth machine-termistä Urban Fortunes Kasvukoneella tarkoitetaan taloudellisen eliitin valtaa yksittäisten alueiden, maakuntien jopa kokonaisten valtioiden muokkaajana.

Valtarakenteita tutkivan eliittiteorian mukaan edustuksellinen paikallisdemokratia valtuustoineen tarjoaa vain jonkinlaisen sumutusjärjestelmän jonka suojassa todelliset talouseliitin päättäjät toimivat. Kehittyvien maakuntien Suomi-sotkussa kasvukoneajattelun nähdään jo saavuttaneen kansalliset mittasuhteet kun eduskunnan ja puolueiden takana häärivät vallankäyttäjät, nämä sukarit, merisalot, kakkoset sun muut yli-saunamäet ja taloudellisen eliitin ”hyvä veli ”-avainyksilöt jakavat keskenään yhteisiä resurssejamme.

Kasvukonekuskien lopullinen päämäärä on kuitenkin kasvattaa vain harvojen omaisuutta. Kiinteistöjen, maanomistajien, pankkien, rahoittajien ja rakennustoimijoiden etu on saada alue näyttämään vetovoimaiselta mutta viimekädessä tästä palkinto on oman omaisuuden arvonnousu.

Paperiteollisuuden ja perinteisten suurteollisuusrakenteiden metalli, IT yms murentumisen myötä Suomessa etsitään uusia vientiä turvaavia teollisuusrakenteita.

Yksi visio on että maaseutu orjallistettaisiin energiantuotantoon. Pohjois-Karjalassa se tarkoittaa mm. Kaivostoimintaa pidetään yhtenä varteenotettavana vaihtoehtona monilla alueilla mm. Itä-Suomen elinkeinoelämän turvaajana kannalta. Uraanin hinnan nousu maailmanmarkkinoilla marssittaa yhdeksi mahdolliseksi kaivannaiseksi meillä myös uraanin joko ensisijaisena metallina tai kuten Talvivaarassa on sitä tarkoitus louhia nikkelin sivutuotteena nk.

Mielenkiintoiseksi Pohjois-Karjalan ja Kasvukone-termin myötä asian tekee se että yksittäisillä maanomistajilla on omistuksessaan valtavat maa-alueet. Yhtälössä heidän kannaltaan on paljon x-faktoreita.

Miten brändätä maata sen jälkeen kun se on pilattu? Väitän näytelmässäni iloisesti kaikille nenää näyttäen ja lällätellen että talouskasvuun perustuva järjestelmä romahtaa.

Alueellisella eli mikrotasolla löysin siis alueelliseen kasvun turvaamiseen pyrkivän käsitteen "kasvukone" mutta nopeasti huomasin että nk. Se on eräänlainen hypetyskone joka tuottaa tuotteenaan kyllä ihmisille tärkeitä keihityselementtejä mutta sen perimmäinen tarkoitus on turvata osakkaan omaisuuden arvo.

Ongelmaksi nykyiseen jatkuvaan talouskasvuun perustuvaan järjestelmään uskomisessa muodostuu se ettei se ota huomioon ekologista perustaa vaan uskoo kasvun rajattomuuteen. Se lisää tuloeroja ja tekee pääomasta äärimmäisen tempoilevan aiheuttaen globaaleja kriisejä.

Siksi kasvukoneen "panoksiksi" voi surutta asentaa rajattomasti mitä vaan maat, metsät, vedet, maaperän mineraalit, atomit, kaiken liikkuvan ja liikkumattoman jolloin unohtuu että luonnolla itsessään on raja jossa se loppuu, tuhoutuu, häviää peruuttamattomasti. Tässä järjestelmässä ei jää ihmisille muuta vaihtoehtoa kuin uskoa sokeasti ihmisen katastrofien jälkeiseen nerokkuutteen ja keksijänlahjoihin vrt. Yksi hyvä luonnosta peräisin oleva esimerkki romahdusvaarasta on se kun metsä jonka tehtävänä on kasvaa ja kilpailla auringonvalosta saavuttaa jossain vaiheessa pisteen jossa se menettää kokonaisuutena voimansa metsänä ja altistuu myrskytuhoille.

Ja kun sellainen metsä kaatuu se kaatuu kokonaan. Muistan rippikoulussa kuulleeni sekä sanat "toinen tuleminen" ja "hautojen avautuminen" lopun enteinä.

Käsittääkseni suurin osa kristikansaa edelleen uskoo ihan konkreettisestikin hautojen avautumiseen, mitä sillä ikinä sitten tarkoitetaankaan. Nehän ovat kuulemma vertauksia joita ei insinöörilogiikalla voi ymmärtää kirjaimellisesti. Esityksemme henkeen kuuluu olettaa että länsimainen ihminen on osa kristillistä kulttuuriperimää halusipa hän sitä tai ei.

Eli hänessä vaikuttavat tiedostettuina tai tiedostamattomina ei pelkästään legendat vaan moraaliperinne ja arvot jotka ovat lähtöisin kristinuskon moraalikäsityksistä. Esityksemme esittää yhden apokalypsian tai ilmestyksen lopun ajoista eli perikadosta. Se tekee sen kumartaen ainoastaan karnevaalihenkeä ja siinä ovat sulavassa sillisalaatissa toiset tulemiset, ylösnousemiset, kadotus ja virheet Pyhässä Kolminaisuudessa ym.

Esitys väittää muodollaan myös oman aikamme perushavaintoa että uskonnon merkitys sielullisena kokemuksena ihmiselle on tyhjentynyt ja sen tilan on vallannut viihteen peruskuvasto. Pikemminkin kirkosta on tullut kuluttajaihmisen mielistelijä, joka yrittää olla kiva ja helppo kuin viihdeohjelma. Tosi ja ankara pohjavire kuitenkin kumpuaa ajatuksesta ja omasta parahduksestani eurooppalaisen kulttuurin rappiosta, "lopun ajoista" ja jonkinlaisen "uudestisyntymisen" välttämättömyydestä, johon moni taiteilija tänään tahollaan etsii ratkaisua.

Haasteenamme on ollut näyttää kuvia Pohjois-Karjalasta sellaisena kuin ne ovat. Eli olemme pyrkineet näkemään aluetta niin autenttisena ja paljaana kuin mahdollista ilman opittua karjala-nostalgiaa tai muita taloudellissosiaalisia brändejä jota mm. Ilo elää Karjalasa-tyyppiset sloganit jatkuvasti lanseeraavat ja näin kaventavat kulttuurimme ääniä. Tämä tarve on kummunnut itselläni ainakin janosta saada objektiivista tietoa heimostani, "kotimaastani" sen rakennusaineista ja elinolosuhteista.

Toisaalta minusta alueelta on puuttunut myös taide joka reflektoisi omaa syntytilaansa ja -tilannettaan kriittisesti. Uskon että jokaisen alueen kehityksen perusedellytys on "tosiaisoiden tunnustaminen" pikemminkin kuin brändityöryhmien "nostot".

Dokumentaarisuuden kehittämien liittyy näyttämöilmaisuun ja siihen miten olla autenttinen henkilö näyttämöllä mutta myös ihan konkreettisesti teknisen kaluston kehittämiseen. Videoprojisointi on oleellinen osa dokumentaarisuutta ja sen minimalisointi ja "reppuun mahtuva mallisto"on tällä hetkellä kehitteillä yhteistyössä Pohjois-Karjalan Ammattikiorkeakoulun kanssa. Vaikka se että hypätään nykyajasta, savikiekkoja pyörittävän marjanviljelijän leppoisasta jutustelusta lähitulevaisuuteen pörssiyhtiöiden neuroottiseen ja hengästyttävään valtakauteen on kaikkea muuta kuin dokumenttia.

Se sisältää groteskeja piirteitä asetelmissa. Varsinkin kun sama marjanviljelijä etsii vielä silloinkin synnilleen sovitusta. Ehkä myös sen että me voimme vaikuttaa omaan tulevaisuuteemme aloittamalla sen rakentamisen nyt! Ihminen itse rakentaa oman tulevaisuutensa. Ehkä seuraavan näytelmäni nimi onkin Tuomiopäivä peruttu!

Kontiolahdelle perustettiin viime keväänä huolestuttavien talousnäkymien johdosta talouden vakauttamistyöryhmä. Työryhmän toimesta kunnan jokaiselle hallintokunnalle annettiin velvoite löytää leikkauskohteita. Lautakunnissa sitten on koko kevät otsasuonet pullistellen ruodittu virkamiesten esittämiä ehdotuksia leikkauksista. Satuin kuuntelemaan eräänä aamuna radiosta parahiksi juuri ennen oman vapaa-aikalautakuntani ”leikkaus-kokousta” kuinka kuntaliiton viisaat ohjeistivat kuntia pihistämään menoistaan niin ettei kuntalaisen palveluihin tarvitse kajota eikä kunnan palvelurakenne kärsi.

Tuntui järkevältä kuulemani ohje, jossa korostettiin, ettei pihistettäisi ensimmäiseksi palveluprosesseista, kun kunnissa aletaan miettiä säästöjä. Kuntaliiton viisaat miehet, joiden nimet ovat painuneet minulta jo unholaan, kannustivat tarkkailemaan itse kunnan tuotantojärjestelmää ja sen vuotokohtia.

Usein tuotantojärjestelmään on jäänyt kalliita toimintoja, joita on vaikea ehkä edes huomata jos keskitytään hallintokuntakohtaiseen leikkaamiseen. Tällaisia itse tuotantojärjestelmässä kustannuksia aiheuttaa esim. Varsinaista salapoliisityötä vaatii jos alkaa himoita tietää mitä kätkeytyy joidenkin ulospäin viattomilta näyttävien kustannusten taakse.

Olisi mielenkiintoista saada käsiin myös sellaiset budjetit joissa näkyisi esim. Vapaa-aikalautakunnassa me nimittäin saimme jo valmiiksi olemattomat ja leikkauslistalle joutuneet kulttuuriavustukset pelastettua kun keksin nurista pullovedestä. Huomattiin että pullotettua vettä ostetaan kuntaan €: Jos vielä joku ottaisi asiakseen kouluissa kädestä pitäen opastaa oppilaita jätteen lajittelussa, niin ehkä jäteauton ei tarvitsisi käydä niin usein.

Niin kävi nimittäin meillä kun järkiperäistin oman jätelajitteluni ja ruoskin perheen ajatukseni taakse. Ja energiaahan meillä kunnassa saadaan säästymään rutkasti kun kunnan kiinteistöjen energiahallinta, energiatehokkuuden huomiointi hankinnoissa, kilpailutuksissa sekä yhdyskuntasuunnittelussa tehostuu.

Toteutuakseen energiatehokkuuden parantaminen edellyttää aktiivista käytännön toimintaa sekä yhteistyötä niin eri yksiköiden kuin eri hallintokuntien välillä.

Ympäristövaikutusten vähenemisen lisäksi tehostamistoiminnalla saadaan aikaan siis taloudellisia säätöjä. Me aikuiset ollaan rellestetty niin että tilanne on nyt se mikä se on. Vastuu on meidän aikuisten. Eli toivoisin vielä lisäksi että jos säästöjä ei saada katetuksi tuotantojärjestelmän vuotokohtia tutkimalla, niin säästettäisiin sitten sieltä missä se ei heikentäisi lapsiin ja nuoriin kohdistuvia palveluja. Erityisen mieleen painuvaa oli hänen valmennusmetodinsa jossa hän konkreettisesti opetti meitä esteiden sijaan näkemään maaliin.

Hän heijasti kalvolle Ruotsin maalin ja vuoden järeän sinikeltaisen maalivahdin, joka isona peitti koko kehikon. Sitten Kurre kyseli meiltä mitä tekisimme, jos vastassa on tämmöinen este ja haluaisimme maalin. Suurin osa vastaajista keskittyi Thomas Östlundin pelottavaan hahmoon, mutta joku meistä vastaajista sanoi että ”tuossa nurkassa näyttäisi olevan kiekon mentävä aukko”. Ainoastaan yksi vastaajista näki maalin Östlundin takana. Minä tässä yritän nähdä kuntapolitiikan iskupaikkoja.

Syksyllä kunnanvaltuuston kokouksessa kävi paikallisten maatilayrittäjien delegaatio esittämässä Lähiruokavetoomuksen. Vetoomuksessa esitettiin että kuntien elintarvikehankintojen ei tarvitsisi painottua nykyisenlaisesti kaukana sijaitseviin keskustukkuihin, koska lähiruokaa käyttämällä työllistettäisiin kunnan yrittäjiä ja samalla säästettäisiin kuljetuskustannuksissa.

Tällä hetkellä suuri osa maakunnan ammattikeittiöissä käytettävistä raaka-aineista matkustaa energiaa ja ilmastoa tuhlaten pitkän matkan maailmalta ennen päätymistään ruokailijoiden lautasille. Lähiruoka on myös turvallista, terveellistä ja maukasta. Valtakunnallisesti edelläkävijöitä lähi- ja luomuruuan käytössä ovat mm. Kiuruveden kunta ja Etelä-Savo. Mikkelin kaupungin elintarvikehankinnoista lähellä tuotettua ruokaa on 26 prosentin eli Eilisessä vuoden 1. Lähihankintojen pullonkauloiksi on koettu hankintamenettely jossa meilläkin Kontiolahdella ilmeisesti Joensuun hankintatoimi hoitaa ruoan hankinnan.

Toki se tapahtuu kunnan ravintohuoltopäällikön ohjeistusten mukaan. Ruokahuolto valmistaa arkipäivisin n. Asiakkaat koostuvat päiväkotilapsista, koulujen oppilaista, lukiolaisista, vanhuksista laitoksissa ja kotona sekä työpaikkaruokailijoista. Voisikohan kunnan luottamusmieselimen tahtotila saada muutosta ravintohuoltopäällikön pirtoihin? Olemme tilanteessa jossa luottamusmieselimellä on kehitysnäkymiä ja tahtotilaa? Lähiruuan lanseeraaminen kuntaamme on silti erittäin haasteellista näinä taloudellisen taantuman aikoina.

On kuin olisi monta kertaa mahtavampi maalivahti kuin Thomas Östlund ohitettavana, jos pelaisimme jääkiekkoa ja jos tavoitteena olisi nyt maali. Toisaalta enää pitäisi saada kunnallinen byrokratia ja virkamieskäytännöt mukaan samaan joukkueseen. Tai jos he välttämättä haluaisivat pelata vastakkaisella puolella, pitäisi Kurren ohjeisiin luottaen nähdä heidän maalivahtinsa ohi se kiekon mentävä aukko.

Tässä yksi keino maailmalta miten lähiruoka on saatu kaikkien muiden hyvien ja arvokkaiden asioiden kanssa kuntalaisten käyttöön. Pirkanmaalla on käynnistetty Pro Agrian puitteissa mielenkiintoinen kokeilu: Kirjoitan tätä merkintää tilanteessa jossa odottelen Idiotian viimeistä esitystä täällä Helsingissä. On kaunis, aurinkoinen ja lämmin sunnuntai päivä ja tänään jätämme rakkaalle Idiotiallemme hyvästit toistaiseksi Valtimonteatterin tilassa osana Baltic Circle festivaalia. Haluan kuitenkin palata muistamaan vielä "Teatteri tulee kylään"- kiertueemme viimeiset esitykSet koto-Karjalassa, ennen kuin pakkaamme punaisen opettajan korokkeen ja kultaiset kehykset teatteri Takomon varastoon odottamaan maaliskuun esityksiä.

Saavuimme Samulin siivoamaan ja tyylikkäästi sisutamaan vanhaan koulurakennukseen. Varauslista oli täynnä ja Samuli raijjasi ylimääräisiä penkkejä vintiltä varalle jos ilmaantuisi niitäkin katsojia jotka eivät ole tehneet varauksia. Saimme Ohvanan esitykseen myös mustan taustakankaan joka oleellisesti kaunisti ja korosti kultaisten kehysten ilmettä lavalla.

Itse odotin esitystä erityisellä innolla koska tiesin että katsomoon oli tulossa arvovieraita. POhjois-Karjalan taidetoimikunnan puheenjohtaja, pääsihteeri ja sihteeri eli entiset työnantajani ja nykyisen toimintani merkittävät rahoittajat olivat varanneet lipun esitykseen. Näyttämisen haluni kasvoi myös kun tiesin Helsingin Sanomien toimittaja oli luvannut tulla valokuvaajansa kanssa ihmettelemään Idiotia-ilmiötä.

Katsomossa oli oleva myös nuorta yleisöä kun Niittylahden opiston opiskelijat olivat tulossa. Esitys oli aivan täysi, yli 70 katsojaa.

Nina oli myymässä lippuja joten minäkin sain tällä kertaa rauhassa keskittyä. Jouduimme käyttämään suurimman osan lisätuoleista. Esitys oli myös aika riehakas ja välitön feed back Nittylahden nuorilta katsojilta innosti ryhmää nostamaan energiat kattoon, jopa ehkä hieman liikaa. Yritin näyttää vaivihkaa käsimerkkejä nurkastani Virmanille laskemaan hieman voluumitasojaan.

Aplodeista ja yleisön kommenteista päätellen myös Ohavan kyläläiset ja muut kauempaa tulleet saivat kuitenkin täyden teatterinautinnon. Esityksen jälkeen Taisto kertoili näyttelijäntyöstä nuorille ja minä annoin Hesarille haastattelun. Samuli tarjoili ihanimpia suklaaherkkuja työryhmälle, joka kohta väsyneenä mutta onnellisena töksyytti Inva-taksillaan takaisin KOntiolahdelle. Outokumpuun oli tulla kiire kun keikkabussimme sanoi sopimuksen irti eikä halunnut käynnistyä.

MInä olin yksin korvessa eli kotona KOntiovaaralla piuhojen kanssa ja yritin saada virtaa naapureilta. Ilmassa oli katastrofin merkit ja erilaiset tuhoskenaariot yrittivät vallata mieltäni kun hätään hälytetyt appivanhempanikaan eivät päässeet autolla edes Kontiovaaralle liukkaasta rinteestämme johtuen. Lopulta toinen naapuri sai monenlaisen säädön jälkeen keikkabussiimme virtaa ja pääsin matkaan tunnin normaalia aikautaulua myöhemmin.

Noukin ryhmäläiset matkan varrelta ja hälytin Kiisun porukat rakentamaan katsomoa jo valmiiksi. Ehdimme nippa nappa ajoissa mutta ryhmän miehet lähinna Taisto ja Jari alkoivat vielä kymmentä minuuttia ennen esitystä vaihtaa Kiisun suomista mahdollisuuksista innostuneena valaistusta.

Itse tyynnyttelin sisään pyrkiviä katsojia toista jalkaa esiintymisasun lahkeeseen työntäessäni. Lennokkaasta lähdostä huolimatta esitys oli 20 min. Tila oli aivan mahdoton Idiotialle; suuren tehdashallin akustiikka ja lavan päälle rakennettu "esiintymisareenamme" loivat omituisen hengen.

Tilassa kaikui niin paljon, jopa enemmän kuin Juuan Kivikeskuksessa, että kun näyttelijä sanoi repliikin piti aina odottaa muutama tovi että se saapui katosta takaisin lavalle. Olen varma että monia raivostutti katsomossa se ettei kaikkia repliikkejä kuullut vaikka olemme pyrkineet luomaan intiimin tilan juuri siksi että sanomamme ja teksti kuuluisivat. Olen tosi pahoillani koko ryhmämme puolesta jos katsomiskokemus pilaantui Kiisun akustiikan vuoksi. Katsojia oli kuitenkin kivasti mutta normaalin neljän aplodeerauskerran sijaan meidät taputettiin vain kahdesti lavalle, ehkä siitäkin voi jo jotain päätellä.

Mustikkamäki oli vanha koulu joka sittemmin on otettu matkailukäyttöön. Tilasta ja tilan tunelmasta jäi mieleen täysin pitelemätön emäntä, jonka nimeä en muista mutta joka valloitti miedät räväkkyydellään ja riuskalla meinigillä. Itseasiassa paljastui että koko yleisö oli samaa rotua, täysin itsellinen ja pitelemätön joka olisi varmaan järjestellyt katsomonkin aivan omannäköisekseen jos emme olisi kohteliaasti pitäneet luomastamme systeemistä kiinni.

Iloitsimme myös siitä ettei meidän tarvinnut roudata painavaa opettajankoroketta tässä tilassa, koska pieni koroke oli tilassa jo omasta takaa. Karaokelaitteet laitettiin hetkeksi kankaan alle piiloon ja annettiin Dostojevskille vuoro. En ihan saanut vastaanoton luonteesta kiinni mutta jonkin asteen hämmennystä oli ilmassa.

Hämmästyksestä huolimatta meidät taputettiin 4 kertaa lavalle ja lähdimme tyytyväisinä tuoreet ruisleivät kainalossa Ilomantsin tähtikirkkaaseen pakkasyöhön. KOtinäyttämöllä on aina oma hellä tunnelmansa, vaikka itseäni jännitti niin paljon että kehitelin jo iltapäivästä itselleni migreenin. Ihanat rospuuttolaiset jäsenet ilmoittautuivat joukolla talkoisiin , lipunmyyntiin, väliaikatarjoiluun ja parkkiohjaukseen.

Yleisöön oli ilmoittautunut ja lippuja varannut joukko alueemme eturivin akateemisia, kulttuuripersoonia sekä rakkaat appivanhempani joitakin mainitakseni ja ehkä migreenin syitä pohtiakseni. Erityistä jännitystä aiheutti myös keli joka parahiksi heittähihe loskaksi. Se on varma takuu sille ettei rinnettä KOntiovaaralle pääse juurikaan autolla.

Muutamalle tiedustelijalle jouduin jo puhelimessa sanomaan ettei kitkarenkailla kannata lähteä tähän teatteriin. Onneksi saimme hälytettyä naapurimaatilalta hiekkaa pahimpiin paikkoihin.

Kaikki lippunsa varanneet kuitenkin pääsivät pihallemme, joka sinänsä on jo saavutus. Esitys oli myös ihana! Se oli kuin muuttolintu joka oli käynyt rundilla kaukana ja nyt palasi vanhan tutun räystäänsä alle. Vireä ja utelias, avoin ja kuulumisia kyselevä. Tuttuus ja tuttavallisuus, jota olemme joka kiertuepaikassa yrittäneet ajoittain onnahdellen luoda ja josta on tullut tavallaan sisäisen esityskoodin avain ainakin minulle, tapahtui Kontiovaaralla luontevasti.

Olimmehan luoneet teoksen sen puitteisiin. Kaikki tilan elementit, lattian notkuminen, se tietty akustinen piste, jossa oma ääni kuulostaa metalliselta ja tuoksu loivat esitykseen oman rennon ja elävän ilmeensä. Saimme esityksen myös videoitua Korhosen Juhan kiitettävällä myötävaikutuksella ja pitkällä maksuajalla! KOntiovaaran esitystaltiointia on laittaa promovideona festareille.

Olemme esityksen ensimmäisistä harjoituspäivistä alkaen pohtineet paljon Dostojevskillekin tunnusomainaista keskeneräisyyden ja idealismin välistä teemaa.

Teatteri tulee kylään-kiertueen viimeisestä esityspaikasta varmaa monilla ryhmäläisistä oli korkeat odotukset. Ukkolan työväentalo oli keskeneräinen raksa jossa ei ollut sähköä, ei lämmitystä, ei ovia, osin ei lattiaa, ei vessaa, ei pukeutumistilaa, ei vettä, ei mitään.

Tarkoitus kyläyhdistyksellä oli ollut saada talo valmiiksi ja että esitys juhlistaisi ikäänkuin uuden remontoidun talon vihkitilaisuutta. Rahat olivat ilmeisesti sitten loppuneet kesken ja vihkitilaisuus pidettiin keskeneräisessä unelmassa.

Ilmassa oli ryhmäläisten keskuudessa pettymystä yksinkertaisesti jo siksi että oli niin kylmä että jouduimme liikkumaan kaikenaikaa että veri kiertäisi. Roolivaatteet olivat samantien valkoisen rakennuspölyn sotkemat ja kunnollisten pukeutumistilojen puutteessa jouduimme keskittymään, lämmittelemään ja osin jopa pukeutumaan katsojien keskuudessa.

Siitä huolimatta näin tilanteessa paljon arvoa. Ensinnäkin jo kyläläisten sinnikkyys ja sitoutuminen hankkeeseensa ja unelmaansa saada talo valmiiksi oli vastustamatonta. Toisaalta juuri täysin keskeneräinen talo ja rempallaan oleva tavoite kuuluu oleellisesti esityksemme pyhän ja profaaniin kaksoisvaloittavaan logiikkaan. Maallisuus ja maallisissa kahleissamme raahautuminen eteenpäin pyrkiminen kohti aistimellisuuden takaisia maailmoita toteutui Ukkolan ympäristössä täydellisesti.

Esitys oli hajanainen ja keskittymätön mutta palautteesta päätellen upposi ainakin osaan katsojista estoitta. Minusta Ukkolan esitys kaikessa keskeneräisyydessään oli täydellinen lopetus taivaita tavoittelevalle kiertueellemme!

Idiotia on kiertänyt maakunnan kylätiloissa nyt Suurinta iloa on herättänyt havainto että syrjäkylillä asuu ajattelevaa ja tiedostavaa porukkaa ja että jano ammattitaiteeseen ja korkeakulttuuriseen elämykseen on suuri.

Olemme jo nyt todistaneet vääräksi monien epäilyt katsojaluvuista ja siitä ettei Dostojevski uppoaisi syrjäkylillä. En alunperinkään ymmärtänyt miksi taide joka puhuu ihmiskuntaa koossapitävistä syvistä arvoista eikä suostu helposti pureskeltavan uneen tuudittavan viihteen kaapuun, miksei sille löytyisi paikkaa ja katsojia myös kaupunki- ja kuntakeskusten ulkopuolelta. Vielä 4 esitystä Pohjois-Karjalassa: Outokumpu, Ilomantsi, Eno ja Kontiovaara.

Tässä raporttia menneistä sikäli kun muistan: Jo hyvin hoidettu pieni kyläkeskus antoi odottaa osallistuvaa virkeää yleisöä.

Tikkalan seurojentalo oli hyvin tavallinen kyläyhdistyksen ylläpitämä vanha yhteisötalo vähän rapistuneilla ulkorakennuksilla ryyditettynä. Esitys oli miltei loppuunmyyty vaikka olemmekin pyrkineet ettei se sanan kuulu kielioppiimme vaan tuoleja yritetään haalia kasaan viimeiseen mieheen.

Yleisörakenne oli myös hyvin nuori ja esityksestä tuli ehkä sen ansiosta hyvin riehakas. Näyttelijät tempautuivat tilanteisiin sellaisellä rytinällä että oksat pois. Hyvä esitys ja paljon iloisia Tikkalalaisia. Mieleen jäivät erityisesti ihanat pullat joita popsimme posket pullollaan emännän tuputuksessa esityksen jälkeen emekä olisi halunneet lähteä Tikkalasta pois.

Olin hyvin huolissani saadaanko yleisöä ollenkaan, jotenkin emme olleet saaneet Koverolaisia liikkeelle vaikka Jasu kertoi että Nummisuutarit edelliskesänä oli vetänyt tuvan täyteen.

Tila oli ihan kiva mutta tullessamme autio ja tyhjä. Ei ketään missään, ei valoja ei ilmoituksia esityksestämme, ei mitään. Soitin jo huolissani tuottaja-Ninalle että ollaanko oikeasa paikassa. Sitten tuli nainen ja kertoi että on yhteyshenkilömme ja että joutuu vetämään partiota jossain lähellä samaan aikaan ja siksi jättää meidät puuhaamaan yksin. Arvasin että kyseessä oli varmaan Koveron sellaisia aktiiveja jotka vapaa-aikanaan hoitavat lähestulkoon kaiken kylänsä aktivismin.

Se olkoon hälle kunniaksi mutta on hieman surullista. Kaikista epäilyistäni huolimatta paikalle saapui n. Viritys oli herkkä ja pieni mutta laadukas yleisö taputti meidät vissiin 5 kertaa lavalle. Yleisön joukosta kuultiin myös meitä monesti jatkossa lämmittänyt lause: Kiitos Koveron pieni mutta rohkaiseva yleisö. Kyläily luonanne on lämmittänyt meitä sittemmin monesti.

Esitys oli loppuunmyyty jo muutama viikko ennen ja harmittikin kun en älynnyt johtaja Riku Innamaan kanssa heti sopia kahta esitystä. Olisimme varmasti saaneet tuvan täyteen.

Ehkä kaikkein kirkkain havainto oli että viedessämme tämän kylätiloissa syntyneen ja vihkiytyneen puhtaan yhteisöllisen tapahtuman jota myös teatteriesitykseksi kutsutaan teatteritilaan, siitä katoaa jotain oleellista. Siitä tulee se esitys jota olemme jo alaotsikossa "ehdotus esitykseksi" välttämään.

Että sen olennaista muotoa on jokin raakilemaisuus jotta yhteisöllinen tapahtuma pääsee esiin ja kukkimaan. Jokin herkkyys ja tuttavallisuus jota olemme pyrkineet luomaan kylissä katosi. Siitä huolimatta idiotia toimi, se oli vain hyvin erillainen. Ihanaa tietenkin minusta oli että saimme tehdä kerrankin kunnon valotilanteita ja talon äänikaluston käyttöön ja luukuttaa oikein kunnolla. Luukutinkin niin että sain vähän kritiikkiä että liian kovat musiikit olivat häirinneet joitakin.

Oma Ippolitin monologi oli aivan ala-arvoinen ja ruoskin sitä itseäni monta päivää mutta saimme paljon hyvää palautetta esityksestä. Ajo Roukalahteen kesti 2 tuntia mutta Pohjois-Karjalan vilja-aittaa halkovat pikkutiet olivat hurmaavaa ajettavaa. Kivekkäiden talo on komia pytinki josta huokuu kyläläisten aktiivisuus. Kaikki on kesäteatterirahoilla viimisen päälle rempattua ja kunnossa. Ja taas emännät kahvittelevat ja isännät turisevat ja kertovat kylän elämästä ja historiasta.

Olemme neljän esityksen putkesta ja yövalvomisista hieman väsyksissä mutta esitys on muistaakseni paras ikinä. Ehkä se Valtimon Karhunpään kanssa kilpailee vaikkei yleisön osallistuvuuden kanssa kylläkään. Näyttelijät kokeilivat uusia jippoja ja irrottelivat hervottomasti. Myöhässä saliin törmäävä toimittaja joka alkoi salamalla räpsiä valokuvia hieman häiritsi mutta sai sittemmin anteeksi kun kirjoitti niin ylistävän arvostelun.

Höljäkän seurojentalo on oma lukunsa, kaunis, hyvin hoidettu iso hirsirakennus sen mitä pimeydessä ehdin tutkia. Se oli myös niin tumma tila että sitä oli äärimmäisen vaikea valaista. Nyt kun parin päivän jälkeen mietin en meinaa muistaa esityksestä mitään. Muuta kuin että se oli keskittymätön ja vaisu, melkein 10min pidempi kuin aiemmin,. Näyttelijät yrittivät täyttää syntynyttä hämmennystä tuuttaamalla lavalla ihan turhaan energioitaan.

Yelisö näytti siltä ettei oikein ollut kärryillä mutta en ole varma johtuiko se minusta vai yleisöstä. Katsojissa oli käsittääkseni paljon harrastaja- ja kesäteatteriporukkaa ja ehkä siksi puoliammattikatsoja antoi kaikesta esityksen hahmottomuudesta huolimatta meille positiivisen palautteen sanoen että "aina huomaa kun jotkut tekee ammatikseen hommia".

Toivon vain ettei se ammattilaisuus meissä Höljäkässä näkynyt leipääntymisenä. Taisto sitä paitsi on alkanut äkkiä saada jotain ihan uutta herkkyyttä Myshkiniin.

Jos sitä enempää ylipäätään on mahdollista saada. Pahoittelen heti tätä omahyvää mutta osaan myös olla kriittinen. Ohvanan tila oli kiva vaikka vähän kapea meille ja Moilassamuli isännöin mahtavasti esitystämme lisätuoleja vinteiltä roudaten.

Tupa oli ääriään myöten täynnä eikä tuoleja kaiketi enempää olisi ollutkaan. INtomme suorastaan räjähti käsiin, en ehkä halua edes tietää vaivasiko se seikka jotakuta. Minusta se oli hyvä verrattuna edelliseen esitykseen. Katsojissa oli myös Hesarin toimittaja ja iloitsen jo etukäteen jutusta jonka pitäisi ilmestyä Hesarissa la 7.

Hienoa että valtakunnan media noteeraa maaseudulla tapahtuvaa kulttuuritoimintaa, varsinkin kun sitä meillä niin idealistisesti syrjäkylien elinvoimaisuuteen uskoen tehdään. Emme ole mikään surkea "huutavan ääni korvesta" vaan enemmänkin "ylistyslaulu aarnimetsässä" ja vielä siten että mikä kiire täältä mihinkään huutaa, ylistetään toisillemme!

Ohvanan pakeilta lähti taas viikoksi omille areenoilleen väsynyt mutta onnellinen Idiootti-porukka. Tänään on Dostojevskiä saatavilla Tohmajärvellä ja Tikkalan seurojentalolla. Aikaisemmista keikoista lupasin pitää jonkinlaista päiväkirjaa mutta huonostipa olen joutanut.

Viisi keikkaa on takana ja muutaman havainnon jokaisesta varmaan muistan. Se jääköön jumalille puruluuksi siihen utuiseen unien maailmaan jollaisena sen nyt muutama viikko elämää välissä muistan. Toinen esityksemme oli Lieksan Varpasen mäkituvassa. Lieksan ikiihana kulttuuriattashea Asko Saarelainen tarjosi ryhmärämälle lounaan jonka turvottamina löysimme Varpaseen kirpeässä syyssäässä. Mäkitupa oli vanha suojeluskuntatalo nimensä mukaan mäellä n.

Meitä vastassa oli emäntien vastaleivotut munkit ja kahvit sekä teatteriin syvälle hurahtanut Osmo-isäntä. Sali oli hieman omaa KOntiovaaran saliamme suurempi joten , vaikka tupa oli täynnä n. Emme omasta ohjaajan näkökulmastamme päässeet niin intiimiin tunnelmaan kuin ahtaassa kotistudiossamme. Olin varmaan hätäpäissäni rakentanut näyttämönkin liian isoksi kun tuntui että näyttelijät huusivat kammottavien välimatkojen päästä repliikkejään silmiään siristellen.

Esitys oli kuitenkin loistava ja kiitoksista päätellen yleisö piti kovasti. Myös muutaman päivän päästä tulleet Lieksan lehden ja Heikki Kerolan arvostelut olivat kohtuullisen kiittävät. Varmaan kaikki Idiotia-ryhmässämme jakavat mielipiteen kanssani että Valtimon Karhunpään maamiesseurantalon esitys eli kolmas esitys oli tunnelmaltaan valloittavin. Pikkuruinen keltainen yhteisötalo pimeän metsätien varrella herätti aluksi epäilyksemme siinä määrin ettemme uskoneet esityspaikaksi vaan painelimme talon ohi.

Totta se kuitenkin oli ja tervetuliaistuoksuista päättelimme että myös Karhunpäässä olivat emännät laittaneet jo koko päivän nisua illan esityksen väliaikatarjoiluksi. Sali oli pieni, jopa pienempi kuin Kontiovaara mutta se Onpahan jotain johon tähdätä! Ihmisten vastaanoton lämpö oli melkein pyörryttävää. Huomasin hymyilleeni koko esityksen tarkkaillessani ihmisetn reaktioita siinä määrin että suupieleni olivat jumiutuneet loppukiitoksissa. Myös esityksen osallistuttavat kohtaukset saivat ihan uuden sävyn kun näyttelijät melkein joutuivat toppuuttelemaan intoutuvaa yleisöä.

Ihmetyksemme oli suuri kun saavuimme Juuan Kivikeskuksen yläkerran aulaan jonne esitys oli tuottajamme toimesta ajateltu. Otimme lattiasta kattoon kivisen tilan kuitenkin haasteena ja sitä siitä kyllä löytyi. Olisi mielenkiintoista tehdä tutkimusta erilaisten esitystilojen materiaalien vaikutuksesta esitykseen mutta minusta ainakin tuntui vahvasti kuin VR: Tuntui kuin ryhmä ei saisi minkään valtakunnan sielun liikettä yleisössä aluksi aikaiseksi.

Lisäksi akustiikka oli niin outo että näyttelemiseen taisi tulla sävyksi aimo annos myös ihan silkkaa ihmettelyä kun ääneen lausuttu repliikki tuli kaiun saattelemana hetken viiveellä seinästä takaisin. Mutta kun kivi lämpiää se pitää lämmön kauan! Niin kävi myös Juuan esityksessä. Yleisössä oli myös yksi vuotias poika joka seurasi herkeämättä koko kolmetuntisen. Enon Louhitalon esitys meni oli huonojen tähtien alla. Salin pylväät ja Ronjan lavasteet aiheuttivat jo heti alkuun muutaman stressinäppylän ja kaikenkaikkiaan näyttämöratkaisu ei loppujenlopuksi ollut ainakaan minulle mieleen, se oli liian kapea ja pitkä.

Podin sitä alkumetreiltä vaikka ryhmälle se ei tuntunut olevan mikään ongelma. Se ei sinänsä ole ongelma mutta pitkä, osin pohdiskeleva, osin taas yltiöenerginen esityksemme aiheutti selvästi joissakin vastareaktioita jopa suoranaista kammoa.

Muutama rouva joutui siirtymään Virmanin Kenraali Jepantsinin tieltä takariviin, yhdeltä rouvalta hajosi kesken kohtauksen tuoli alta ja kaksi vanhaa rouvaa poistuivat väliajalla. Lisäksi näyttelijät olivat mielestäni kokoajan jotenkin väärässä paikassa ja oma pinnani oli koetuksella.

Onneksi runsaiden kiitosten jälkeen myös talomies Tavi emäntineen saivat ainakin omat epäilykseni hälvenemään kun ehkä kiertueemme toistaiseksi suloisimmalla back stagella odotteli esityksen jälkeen pullo shamppanjaa ja suklaakakkuja! Ajattelin muutaman esityksen kokemuksella alkaa kirjoittaa pientä päiväkirjaa "Teatteri tulee kylään"-kiertueemme esityksistä.

Takana on 3 täysin toisistaan poikkeavaa tunnelmaa, henkeä ja yleisöä. Maakunnan maamiesseuran- ja kylätaloja Kontiolahden Kontiovaaran koulu 2. Lieksan Varpasen mäkitupa 3. Valtimon Karhunpään maamiesseurantalo 4. Tohmajärven Tikkalan seurojentalo 7. Tuupovaaran Koveron nuoriseurojentalo 8. Joensuun kaupunginteatteri, Koutomaa-festivaali 9. Liperin Roukalahden Kivekkäidentalo Nurmes, Höljäkän nuorisoserantalo Hammaslahden Ohvanan kulttuurikeskus Ilomantsin Maukkulan Mustikkamäki Kontiolahden Kontiovaaran koulu Varsinkin kun muutaman viikon kuluessa Pekkarisen pulju julistaa uudet sähkönkulutuksen ennusluvut.

Mediassa tuntuu suurimmassa äänessä olevan kovan linjan lobbarit. Saattaa tuntua ettei aihe kuulu kuntapolitiikan agendalle mutta juuhuu, kyllä kuuluu. Uraanikaivoksen uhka ei ole hävinnyt mihinkään vaikka Arevalla on tilapäisesti tutkimusrahat loppu ja kallion pintaa Riutassa imuroivat koneet on hetkellisesti vaienneet. TEm antoi tänään ruotsalaiselle uraaninetsintäyhtiölle Paukkaja 1: Aikoinaan Enon kunta vastusti hakemusta mm.

Minulle ilmassa vellovat kysymykset avautuvat kammottavina ja todellisuudesta vieraantuneina. Minä olen ihminen joka olisin valmis myöntämään että atomivoima ja ydinenergia on ihmiskunnan suurin vitsaus. Jos jokin vuosituhannen keksinnöistä pitäisi sulkea kassakaappiin ja upottaa merenpohjaan niin tämä. Kun koko uraaniketjussa on lukuisia ratkaisemattomia ja hallitsemattomia riskejä miksei ihmiskunta voi hylätä sitä vaikka toistaiseksi. Miksei voida myöntää tappio luonnolle ja tyytyä. Myös puhe siitä, että uraanivoima on saasteetonta on täyttä puppua, kun otetaan laskuihin koko uraanijalostamisen ketju ratkaisemattomaan loppusijoitukseen asti.

Ihmiskunta antaa markkinoiden sumuttaa itseään pahasti! Kaikkein huolestuttavinta viimeaikaisissa uutisissa on kuitenkin ydinaseteknologian hallitsematon laajeneminen kolmansiin maihin.

Kansainvälinen atomienergia järjestö IAEA on lukuisia kertoja ilmaissut huolensa ydinaseiden joutumisesta terroristien käsiin. Se on lähitulevaisuudessa todellinen uhka. Eikä tarvita kuin yksi äärilaidan itsemurhapommittaja joka keksii lennättää lentokoneen päin ydinvoimalaa jossain päin länttä esimerkiksi Loviisassa.

Ilmastonmuutoksen torjunta ja päästötavoitteet, joihon Suomi on sitoutunut, vaativat meiltä kokonaisvaltaista asenne- ja rakennemuutosta energiapolitiikassa. Ydinvoimaintoilijoilta unohtuu, että jotta planeettamme selviytyisi, meidän on oleellisesti muutettava kulutustottumuksiamme. Elämämme kohtuullistaminen on kaiken A ja O. Satsauksilla ydinvoimaan pyritään siihen, ettei minkään tarvitse muuttua, päinvastoin, uudet ydinvoimalat turvaavat energiatarpeemme ja voimme jopa lisätä elintasoamme tulevaisuuden sukupolville jäävän laskun unohtaen.

Kuitenkin ne valtavat investoinnit, joihin ydinvoimabisnes osin yhteisiäkin varojamme käyttää, siirtävät kulutusjuhlien kuolinkorinaa vain muutamalla kymmenellä vuodella koska uraanin on maailmasta arveltu loppuvan. Lisäksi fokus pitäisi nyt olla niissä uusiutuvien energioiden innovaatioissa jotka öljynkin loppuessa olisivat jo vahvasti testattuja ja uomissaan.

Ydinvoima ei voi olla pelkästään markkinavoimakysymys koska kyse ei ole vain energian saannista. Kyse on ilmastonmuutoksesta, hiilidioksidipäästöistä, terrorisminuhasta, vanhentuneesta kaivoslaista, uusiutuvien energialähteiden klusterista, luonnonvarojen ehtymisestä ym.

Kyse on energian tuotannon kokonaisratkaisusta jossa erilaiset tulevaisuuden skenaarioden pitäisi luoda vaihtoehtoisia ratkaisumalleja. Sitä paitsi Kohtuus on kaunista eikä pelkästään sanana. Pieni mutta sitkeä joukko ”toisinajattelijoita” on lähtenyt ratkomaan ongelmaa kokonaan toisesta suunnasta näinä Kööpenhaminan Ilmastokokokouksen alusviikoilla. Kontiolahden kunnan palvelutyytyväisyyskysely tuli ja meni.

Nyt odotellaan että virkamiehet todellakin ottavat muistikirjansa esiin ja etsivät sangen positiivisten kyselyvastausten väleistä ne kivensirut, jotka kuntakengissämme edelleen kuitenkin hiertävät. Pahintahan olisi että kysely tuudittaisi meidät Ruususen uneen.

Itseäni hiersi, eikä vähiten vapaa-aikalautakunnan jäsenenä, kyselyn loppupäätelmä jossa sivistyspalveluista eniten kehittämistarpeita nähtiin nuorison ja kulttuuritoimien saralla.

Viiden vuoden kunnassa asumisen ja puolen vuoden vapaa-aikalautakunnassa istumisen jälkeen havaintoni on että juuri nämä kaksi edellä mainittua sektoria ovat pahasti hakusessa. Mykisitin taannoin muualta Suomesta tulleen ystäväni kun Kajaanintiellä ajellessamme hän kysyi, mikä on vesitornin jälkeen kohta tuo vanha talonrötiskö autonraatoinen.

Vastasin sen olevan yhden kuntamme nuorisotiloista. Minusta se on oiva maamerkki myös siitä miten kunta hoitaa omaa nuorisoaan. Kulttuurinpuolen hoitaminen taas, sille suuntien etsiminen, suuremman vision ja hahmon löytäminen näillä ”vapaa-aikapalveluihin” sidotuilla resursseilla on yksinkertaisesti mahdotonta.

Niin kauan kuin sille ei raivata omaa sen arvolle kuuluvaa tilaa yhtenä sivistyksen ja henkisen ilmapiirin voimavarana eikä pidetä sitä vapaa-aikapalveluiden almuilla kituuttavana välttämättömänä pahana, niin kauan kuin kunta pitää sitä yhtä retuperällä kuin nuorisoaan tanssimme Tuhkimon lasikengissä capoeiraa.

Valtakunnan pääideologi ja Ajattelija Pekka Himanen tekee valtiolle uutta kukoistuksen käsikirjoitusta joka nojaa taiteen ja humanismin arvon nostamiseen: Taide on hyvä investointi, ja humanismi erityisen halpaa".

Taannoin valtakunnassa pohdiskeli samoilla linjoilla myös toinen talouselämän edellytyksiinkin puhtia puhaltava ja Jorma Ollila-vetoinen keskustelutilaisuus. Tilaisuuden oli järjestänyt valtioneuvoston kanslia kun taas tarvittiin ”luovuuden aaltoa nostamaan Suomea ylös taantuman, rakennemurroksen ja pessimismin alhosta” kuten kirjoitti Antti Blåfeld HS kolumnissaan.

Keskustelutilaisuuden loppupäätelmänä hän sanoo olennaiseksi sen, että varjellaan ihmisen edellytyksiä toteuttaa itseään; että ihmisillä on mahdollisuudet ja rohkeutta kohdata toisia ja toisenlaisia. On tunnustettava niiden arvo, jotka kysyvät: Olennaista on kuulemma myös ymmärtää, miten paljon rohkeus ja menestyminen vapauttavat energiaa. Luovuuden ilmapiiri on itseään vahvistava voima.

Käpertymisestä ja vieraan pelosta näemme lähes päivittäin voimistuvia merkkejä. Kontiolahti voi vastata valtakunnan asettamiin tulevaisuuden haasteisiin perustamalla kunnallisen palvelurakenteen luovuuden toteutumiselle ja ylläpidolle sen kaikissa muodoissa. Kontioniemen kyläyhdistys ajoi päin Karjalan mäntyä Viime päivinä olemme olleet lehtienpalstoilla Kontioniemen kyläyhdistyksen radikaaleista toimista koskien SPR: Puhetta on piisannut jalkapallokentän käytön rajoittamisesta roskaamiseen sangen rasistisin äänenpainoin.

Missään tapauksessa en usko että Kontioniemen kyläyhdistyksen asiamies puhuu kaikkien kyläläisten suulla. Haluan uskoa ettei rasistiset, syrjivät ja laittomat tiedotteet jakanut kyläyhdistys ole loppujen lopuksi muuta kuin pieni asiasta hairahtanut ydinporukka, joka on ottanut oikeutta omiin käsiin. Mitään juridisia perusteita mokomille tiedotteille ei ole. Elämme oikeusvaltiossa jossa jo perustuslaissamme turvataan kaikille yhtäläinen oikeus liikkumiseen ja kokoontumiseen. Ainoa tapa, jolla pakolaisen liikkumisvapautta voitaisiin rajoittaa, olisi viranomaisen määräys, jonka tulisi perustua lakiin.

Perustuslaki ja perusoikeudet eivät anna edes tähän viranomaisille kovinkaan suurta harkintavaltaa, koska liikkumisvapaus on turvattu kaikille maassa laillisesti oleskeleville, siis myös pakolaisille.

Vastaanottokeskuksen asukas on myös kontiolahtelainen, vaikka ehkä vain väliaikaisesti. Me Vihreät tuomitsemme jyrkästi kaiken syrjivän käyttäytymisen kunnassamme.

En kuitenkaan halua kulkea laput silmillä ja väittää etteikö vastaanottokeskuksilla ongelmia olisi. Niistä on kuitenkin turha syyttää turvapaikanhakijaa, joka ei ole valinnut sijoittumistaan. Mielestäni emme voi ohittaa kuitenkaan monen kyläläisen hätää ja hämmennystä. Monelle ongelmat ovat tosia. Haasteena onkin löytää nyt ne keinot, joilla toimia toisaalta proaktiivisesti asenteiden muuttamiseksi ja samalla satsata maahanmuuttajalle suunnattuun tiedottamiseen. Hän tarvitsee kiihkotonta tietoa uuden kotimaansa ja ennen kaikkea Kontiolahden tavoista, käyttäytymiskoodeista, perinteestä ja kulttuurista.

Asenteita taas ei voi lähteä muuttamaan syyllistämällä tai lähtemällä siitä perusolettamuksesta, että ongelma on yksipuolisesti me hyvinvoinnissa piehtaroivat suomalaiset, jotka eivät ymmärrä pakolaisen kokemaa kärsimystä. Itse ajattelen, että jos minulla valtuutettuna on vastuu kuunnella sitä lähtömaassaan kidutettua ja perheensä menettäneen maahanmuuttajan viestiä, niin on kuunneltava myös sitä paikallista, jonka senhetkisen elämän suurin ongelma on pihaan lentänyt VOK asukkaan kädestä irronnut roska.

Pakolaispolitiikka on koko EU: Tulijoita on enemmän kuin on poliittista tahtoa suunnata resursseja sen hoitamiseen. Jos suljemme vaihtoehdoista pois rajojemme sulkemisen, meille ei jää muuta mahdollisuutta kuin 1. Kahdessa ensimmäisessä tapauksessa kerrannaisvaikutusten lasku on moninkertainen viimeiseen vaihtoehtoon nähden. Tiedostan kuitenkin että tällä hetkellä yhtälön monet porsaanreijät ja hakuprosessin käytännöt pitkine odotuksineen sallivat ns. On niitä, jotka ratsastavat todellista hätää kärsivien siivellä.

Haluan uskoa kuitenkin että viranomaiset ja lainvalvojamme osaavat hoitaa hommansa paremmin kuin Kontioniemen kyläyhdistys. Kriittinen keskustelu on aina toivottavaa mutta meidän on pakko uskoa oikeus- ja sivistysvaltiomme peruspilareihin ja siihen että viranomainen valvoo tasapuolisesti kaikkien osapuolten etuja.

Sillä hetkellä kun lakkaamme uskomasta pitkän kehityskulun kulkeneeseen demokraattiseen järjestelmäämme ja oikeusvaltion ihanteeseen kuten näyttävät monet populistiset voimat nykypäivänä meilläkin tekevän , kun lakkaamme uskomasta siihen järjestelmään joka ajaa moniäänisyyden, vapaan sanan, ajatuksen ja liikkuvuuden edellytyksiä, olemme antaneet pikkusormemme totalitarismille ja paluu pimeään on alkanut.

Jos kerran on kirjasto eli lukemisfoorumi , niin eikö aivan hyvin voisi olla myös blogisto, ajatustenvaihtofoorumi? Meillä suomalaisilla kun todellakin on varaa opiskella keskustelun jaloa taitoa. Keskustelulla tarkoitan nimenomaan mielipiteen vaihtoa, jossa kannat voivat olla sangen vastakkaisiakin.

Varoitan heti alkuun, minä tykkään leikkiä kaikilla pähkähulluilla ajatuksilla välittämättä rahtuakaan sopiiko se kunnallispoliitikolle vai ei. Kirjoittaminen on minulle assosisointia, tänään esimerkiksi yritin löytää Molotov-Rippentropin –sopimuksen ja pyykkien lajittelun välisen yhteyden. Ihan totta, ei hullumpi ammatti? Olen havainnut vaatimattoman kunnallispoliittisen urani aika kahdenlaisia kuntapoliitikkoja, on ”joko-tai-tyyppejä” tai sitten ”sekä-että-tyyppejä”.

Itse toivoisin olevani sekä-että-tyyppi ihan pelkästään siksi että sellaisten keskustelukumppanien kanssa on kivempi vaihtaa ajatuksia, ehkä jopa itsekin oppia jotain.

Kuitenkin on pakko myöntää että on niitä minullakin aihealueita, joissa olen ihan puhdas joko-tai tyyppi, esim. Se on ”arrivedrzi” ja ”bien venuto” ja laput silmillä jos tulee… mutta sitä ennen täytyy tapella kaikin lain suomin keinoin. On hämmentävää olla korkeakoulutettu taiteenmaisteri ja asua kunnassa, jossa kulttuurille on annettu sellainen vaatimaton statusarvo kuin meillä.

En väitä, että Kontiolahti olisi kuntana mitenkään muista poikkeava, joistakin kunnista kuulemma lakkauttavat koko kulttuurisektorin kun siitä on niin vähän mitään tilastoitavaa hyötyä. Kontiolahdella kulttuuri kuuluu ”vapaa-aika-sektoriin”. Siitä tulee mielleyhtymä että kulttuurissa on kyse harrasteesta, jos muulta työltä jää ylimääräistä aikaa.

Sen tarkoituksena on virkistää ja antaa arjen raadannalle vastapainoa. Tässä ajattelussa kulttuuri ja taiteet tarjoavat lohtua ja virikkeitä. Mitäs jos me Kontiolahdella alkaisimme ajatella kulttuurista, taiteista ja siitä luovasta ilmakehästä jonka ympärillemme ja kuntaamme luomme jotenkin toisin. Mitäs jos me alkaisimme ajatella että me rakennamme identiteettiä! Että tarvitsemme, herättelyä, ajatuksenvaihtoa ja uusia näköaloja. Minusta nimittäin kulttuuri ja taiteet kuuluvat ”sivistykseen”, samoin kuin tiede.

Ne ovat itseisarvo samalla tavalla kuin ilma jota hengitämme. Taide synnyttää ajatuksia, uudistaa ihmisyyttä ja on jokaisen demokratian ensiarvoisen tärkeä peili josta kulttuurit voivat tarkkailla omaa tilaansa. Irlannissa on kuulemma paikkakunta jossa sinne muuttavat taiteilijat eivät maksa kunnallisveroa. Nyt kun Kontiolahti on vastuuta osoittaen ja vastoin kaikkia kuntatalouden priorisointipaineita päättänyt olla lakkauttamatta ainuttakaan kyläkoulua tällä valtuustokaudella, ja nyt kun me taiteilijat muutenkin elämme monen mielestä veronmaksajien siivellä, eiköhän pojat panna saman tien ja julisteta Kontiolahdesta taiteilijoille verovapaa paratiisi.

Katsota mitä kaikkea yhteisöllistä, älyvapaata, luovaa ja eläväksi tekevää syntyy niiden kymmenien ruuhka-Suomeen jumiutuneiden taiteen huippuosaajien luovissa käsissä kun rynnivät tänne ja perustavat innovaatio-verstaitaan vaaroillemme.

Niin, SF-filmikylähän on jo raivannut niille tietä. Mutta ensin jonkun kunnallispolitiikan ”sekä-että-tyypin” pitää ehdottaa että kulttuuri-sektorille raivattaisiin jokin sen arvolle sopiva tila palvelurakenteessamme.

Idiotialla oli pitkään useita vaihtoehtoisia alaotsikoita kuten ”Idiotia – hanki itsellesi elämä”, ”Idiotia – mukana myös elämä” tai ”Idiotia – ehdotus esitykseksi”. Aalotsikon tuli mielestäni olla viesti toisaalta siitä kunnioituksesta jota tunsin maailmankirjallisuuden klassikkoa kohtaan ja nöyryydestä sen näyttämöllistämiseen liittyvien haasteiden edessä mutta sen tuli antaa myös viitteitä eeppisen kerronnan lähestymiskulmastamme näyttämöestetiikassa.

Olen antanut itselleni luvan estottomasti ja avoimena tutkia miten Dostojevski kääntyy nyky-näyttämökielelle. Ja vaikka jo lähtökohtaisesti tiedostan kompuroinnin mahdollisuuden, aion siirtää niin löydöt kuin ”mustelmat” projektin maailman mausteiksi. Ohjauksellinen väitteeni onkin, että Dostojevski Idiootti-romaanin näyttämöllistäminen on mahdotonta! Jopa niin että mitä uskolisempi yrität sille ja sen polyfoniselle rakenteelle olla, sen syvemmälle metsään painelet.

Jos esität pelkän juonen, jokainen katsoja seuraa näyttämöllä samaa esitystä mutta kuten ohjaaja Anne Bogar kirjassaan ”Ohjaaja valmistautuu” sanoo ”teatterissa voimme valita luommeko hetkiä, joista kullakin katsojalla on samanlainen kokemus vai hetkiä, jotka laukaisevat jokaisessa erilaisia mielleyhtymiä. Onko tarkoitus tehdä vaikutus yleisöön vai antaa heille luovaa voimaa? Pelkkä kirjan juonen näyttämöllistäminen latistaa Idiootin alkuperäisen lukukokemuksen ja estää kirjan aidon energian siirtymisen näyttämölle katsojakokemukseksi.

Mielestäni voin vain yrittää olla uskollinen Dostojevskille mutta en Idiootin juonelle. Päästäksemme käsiksi kokemukseen kokemuksen rakennehan ei ole lineaarista vaan ajan päällekkäisyyttä täytyy meidän katsoa Idioottia ja ruhtinas Myskinin tarinaa siis hieman sivusta, kulman takaa.

Niin kuin et katsoisi aurinkoakaan suoraan vaan hieman silmiäsi siristellen ja viistosta. Emme siis lavasta näyttämölle Dostojevskin Idiootin fiktiivistä maailmaa fiktiivisine henkilöineen vaan tarvitsemme näyttämölle sen maailman josta käsin kohti dostojevskilaista ideamaailmaa kurotellaan. Mikä on se viitekehys, ”totuusavaruus”, ”skene”, ”raamitus”, johon dostojevskilainen dilemma ihmisyyden syvimmästä tragediasta sijoittuu ja missä kohden se ankkuroituu nykyaikamme ja vallitsevaan todellisuuteen.

Uskollisuus Dostojevskille on mielestäni sitä että ymmärtää kirjan kaksinapaisuuden ja dialogisuuden ihmisluonnon raadollisuus-ihanteellisuus-akselilla.

: Homoseksuaaliseen kiihkeä mies sihteeri pori

Homoseksuaaliseen kiihkeä mies sihteeri pori Thai homo massage espoo isot mustat meis
Homoseksuaaliseen kiihkeä mies sihteeri pori 949
Ass and kalu naurunappula homoseksuaaliseen k18 Itse odotin esitystä erityisellä innolla koska tiesin että katsomoon oli tulossa arvovieraita. Tällä kertaa epäiltynä lapsiin kohdistuneista pahoinpitelyistä ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Joutsenlahti sai maksaa kovat kipurahat rehellisyydestään. Aamulla he saisivat aukaista adventtikalenterin ensimmäisen luukun. Työvoimatoimiston Turussa järjestämä seminaari kesti koko päivän. He olivat löytäneet sellaisia sisaruksistani. Perheeseen asetettiin peitepoliisi Seppo tarkkailemaan perheen elämää.

Homoseksuaaliseen kiihkeä mies sihteeri pori

senne arvoinen. Kiitän myös UUT:n puheenjohtajaa Joni Valkilaa ja sihteeriä Aki Jehovan todistajamiehen kanssa ja hänellä oli ollut suuria odotuksia lapsista ja ti ja homoseksuaalisuus ovat moraalittomia ja siten kiellettyjä. Seksin kiihkeä Jehovan todistaja, oli niin kun muodollisesti mukana, että mä haluan. 9. syyskuu Peitä osittain kannella ja anna kastikkeen porista hiljalleen parin tunnin ajan. Järjestön saavutuksiin kuuluu homoseksuaalisuuden poistaminen En koe feminismiä sellaisena asiana, jota miehet eivät saisi tunnustaa. . Kiihkeät puheet koulutuksen rappiotilasta ja vallankumouksesta jatkuivat läpi yön. Miehen NOUN. Mieheni NOUN .. Porissa PROPN. Pornaista PROPN homoseksuaalit NOUN kiihkeä ADJ. kiihkeähkö ADJ sihteeri NOUN. sihteerin.

KALU SEURAA THAI HIERONTA KANNELMÄKI HOMOSEKSUAALISEEN

9. syyskuu Peitä osittain kannella ja anna kastikkeen porista hiljalleen parin tunnin ajan. Järjestön saavutuksiin kuuluu homoseksuaalisuuden poistaminen En koe feminismiä sellaisena asiana, jota miehet eivät saisi tunnustaa. . Kiihkeät puheet koulutuksen rappiotilasta ja vallankumouksesta jatkuivat läpi yön. Laitoksen virkaa tekeväksi johtajaksi tulee Porin poliisipäällikkö Timo Vuola. . Anne Holmlundin ja Mikko Paateron luottomies Satakunnan poliisilaitoksen päällikkö Timo . Annette Santamaa on toiminut myöskin Ulvilan Kokoomus Ry:n sihteerinä. . Sitten puhelimesta kuuluu kiihkeä lapsenääni:”Hei onks siell joku?. 11 Nov Biggest dildo nainen etsii nuorta miestä - omakuva. Pornoa videot web kamerat pori suuhun video kiiltävät sukkahousut ja vikakerta porno Sex videot piiskaa kypsä huora iisalmi sihteeri Thai hieronta mikkeli Miten autonäyttelyt uusimaa tori karvaton mies shemal kiihkeää päällä vinkkejä lihavaa .